Rehtorit ja opettajat uskontojen viidakossa

Rehtorin työ

Rehtorin tehtäväksi jää tarkistaa koulunsa oppilaiden uskonnollinen tausta. Yleinen periaate on, että muuhun kuin evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen uskontoon kuulumattomien osalta on lasten huoltajien pyydettävä oman uskonnon opetusta. On kuitenkin huomioitava, että kun koulupiirit ovat hävinneet, tämä voi tulla täyteen myös niin, että kouluissa yhteensä on kolme tai enemmän oppilaita. Perusopetus on usein yhtenäinen koko kunnan sisällä, vaikka koulut sijaitsevatkin fyysisesti eri paikoissa. Joissain isommissa kunnissa määrä saattaa olla huomattavakin näin laskettuna.

Pienryhmäisten uskontojen vahvistetut opetussuunnitelmien perusteet ovat saatavilla Opetushallituksesta. Näitä tulee noudattaa aivan kuten muitakin yleisen opetussuunnitelman perusteita, sillä ne ovat osa sitä.

Uskonnon opetuksen järjestäminen on oma ongelmansa. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetus (21 a §) käsittelee uskonnon opettajan pätevyyttä, todeten että muuta kuin evankelisluterilaista tai ortodoksista uskontoa opettavalta henkilöltä edellytetään opettajakelpoisuuden lisäksi ”asianomaisen uskonnon suoritetut korkeakouluopinnot tai muulla tavoin hankitut riittävät tiedot ja asianomaisen uskonnon tuntemus”. Koska päteviä uskonnon opettajia on vaikea löytää eri puolilla maata, joudutaan käyttämään erilaisia ratkaisuja:

  • alueellinen opettaja, jos alueelta löytyy pätevä uskonnon opettaja (kaupunki, kunta, seutukunta), joka kiertävänä opettajana opettaa uskontoa
  • pastorin tai vastaavan antama opetus, jolloin opettajalla ei ole välttämättä opettajan kelpoisuutta
  • seurakunnan antama opetus

Koulun tehtävänä on valvoa opetuksen laatua. Jos kyseessä on epäpätevän opettajan antama opetus, koulun pitää ratkaista arvostelun hoitaminen. Ratkaisuna voi toimia esimerkiksi kokeet, joiden arvostelun hyväksyy rehtori tai uskonnon opettaja. Jos opetukseksi katsotaan seurakunnassa annettava opetus, ei sitä yleensä arvostella, mutta suorituksesta voidaan laittaa merkintä erityistietoihin. Tällöin voidaan myös poiketa tuntijaosta, kuten edellä perusopetusasetuksessa todettiin.

Materiaali tuottaa seuraavan ongelman. Useimmissa tapauksissa materiaalia ei välttämättä ole olemassa ja silloin opettaja joutuu kehittelemään materiaalia itse. Tällöin kannattaa yrittää selvittää annetaanko opetusta muualla ja onko siihen mahdollisesti olemassa materiaalia. Esimerkiksi opetushallituksen Edu.fi –sivuille on koottu tietoa pienryhmäisten uskontojen opetuksesta. Joihinkin uskontoihin liittyen on olemassa myös kirjallista opetusmateriaalia, koska uskontoa on opetettu niin pitkään.

Hyvä hallintotapa

Laki ei velvoita selvittämään oppilaan haluamaa pienryhmäisen uskonnon opetusta, vaan lähtökohtana on huoltajien aktiivisuus. Hyvään hallintotapaan kuitenkin voitaisiin katsoa kuuluvaksi sen, että myös vähemmistöjen oikeuksista pidetään huolta. Jos koulussa on riittävästi jonkin pienryhmäisen uskonnon edustajia, voisi olla sopivaa selvittää heidän kiinnostuksensa oman uskonnon opetukseen. Toisaalta pitäisi myös tiedostaa perusopetuksessa, että määrä saattaa täyttyä yhdessä muiden koulujen kanssa. Tämä vaatii suurempaa aktiivisuutta ja työtä, mutta hyvänä hallintotapana voi luoda hyvät suhteet niin oppilaisiin kuin vanhempiin.

Samalla on hyvä selvittää oppilaiden tai opiskelijoiden uskonnon vaikutus koulun toimintaan, jotta ei tule loukattua vähemmistön oikeutta uskoa omalla tavallaan. Joskus on hyvä joustaa, jotta ristiriitoja ei pääse syntymään. Monien uskontojen edustajat ovat arkoja pyytämään heille kuuluvia oikeuksia leimautumisen pelosta. Toisaalta monet myös luonnostaan tyytyvät esimerkiksi annettuun uskonnon opetukseen, jos se on tasokasta ja huomioi erilaiset näkökannat.

Uskonnon opetusta ei kannata jättää oppilaan vanhempien tehtäväksi kahdesta syystä:

  • vanhempien ensisijainen tehtävä on olla vanhempia
  • vanhempien antama opetus ei välttämättä vastaa opetussuunnitelman perusteita, vaan saattaa sisältää vahvan oman latauksensa

Hyvä opetus

Hyvä opetus lähtee siitä, että se hyväksyy monimuotoisuuden. Opetus, joka lähtee asenteellisista lähtökohdista pitäen kiinni omasta näkemyksestä, tuottaa helposti lukkotilanteita. Se aiheuttaa ristiriitoja, joihin sitten haetaan ratkaisua ja esimerkiksi oman uskonnon opetusta, vaikka sen järjestäminen olisi kuinka vaikeaa. Rehtorin työssä joutuu aina silloin tällöin vastaamaan kysymyksiin siitä, miten oman uskonnon opetus voidaan järjestää jossain kunnassa. Useimmissa tapauksissa kysyjä on joutunut tilanteeseen, jossa opetus ei ole pystynyt hyväksymään erilaista näkemystä ja pahimmillaan on jopa asenteellisuudella asetettu toisen uskonnon edustaja epäedulliseen valoon.

Alueellisesti Suomessa esiintyy esimerkiksi eri herätyskristillisyyden tihentymiä. Näissä tapauksissa hyvä opetus ottaa tämän huomioon kaikessa opetuksessa, mutta ainakin uskonnon opetuksessa.

Hyvä opetus (ja hallinto) liittyy vahvasti myös uskonnollisten elementtien esiintymiseen koulun toiminnassa. On hyvä selvittää kenen uskonnollista vakaumusta ollaan mahdollisesti loukkaamassa. Kun tilanteet selvitetään etukäteen, vältetään vaikeita ristiriitoja. Kokemuksien mukaan kaikissa tapauksissa on löydettävissä sopimalla hyvä toimintamalli, kun asiat ennakoidaan ja sovitaan jo ennen tilanteen syntyä.

Teksti: Pekka Kanervio | Rehtori, Toivolinnan yhteiskoulu, Piikkiö