Islamin opettajana toimimisesta

Lakisääteisesti kouluissa opetetaan suomeksi tai ruotsiksi, mutta joskus myös saameksi tai romaniksi. Islamin tunnillakin opetuksen tulisi tapahtua siis suomeksi. Siinä, että käyttäisi muuta opetuskieltä, on myös oppilaiden kannalta ongelmansa. Heidän olisi ensinnäkin vaikeaa kertoa luokkatovereilleen tai ystävilleen, mihin he uskovat. Mutta myös jatko-opiskelujen kannalta ei-suomenkieliset opinnot ovat hankalia. Lukiossa oppilaat voivat opiskella erilaisia kursseja myös uskonnossa, mutta jos uskonnollinen terminologia ei ole tuttua suomeksi, ei opiskelu onnistu. Saatikka uskonnon ottaminen osaksi ylioppilaskokeen reaalia. Usein opettajat myös saattavat vaihtua ja oppilaat ovat epätasa-arvoisessa asemassa, jos opetuskieli vaihtelee opettajan mukaan.

Kaikkia opettajia, myös islamin opettajia, sitovat opetussuunnitelmat (opsit). Opetussuunnitelman asiat pitää näin ollen opettaa lapsille, mutta sen lisäksi opettaja voi aikataulun puitteissa ottaa esiin tärkeäksi katsomiaan asioita, vaikkapa ajankohtaisia kysymyksiä. Jälleen on hyvä muistaa oppilaiden ikä, mikä on milloinkin perusteltua minkäkin ikäiselle sekä millä tavalla asian tuo heille esiin.

Islamin opettajaksi opiskelu Suomessa on toivottavasti mahdollista tulevaisuudessa. Sitä ennen opettajan on hyvä muistaa islamin velvoite opiskeluun: sehän koskee kaiken ikäisiä, myös opettajaa. Hänen olisi hyvä ehtiä kiireisen kouluilla kiertämisensäkin lisäksi opiskella islamia, seurata suomalaista yhteiskuntaa - jossa lapset sentään kasvavat - maailman tapahtumia ja lisäksi, maahanmuuttajaopettajan kohdalla: kehittää omaa suomenkielen taitoaan, arabian taitoa väheksymättä.

Islamin tunneille on nykyään myös oppikirja, Opetushallituksen vuonna 2003 julkaisema Islam -yhteinen uskomme. Se kattaa koko peruskoulun opetussuunnitelman, mutta painopiste on 3.–6. luokilla. Siinä kerrotaan Jumalasta, Koraanista, profeetta Muhammedista, viidestä pilarista, uskon pilareista, muslimin tavoista ja hyveistä, perhe- elämästä  - nämä tärkeimpinä mainitakseni.

Teksti: Isra Lehtinen