Maahanmuuttajanuoret ja uskonto

Suomen uskonnollinen kenttä on muuttunut huomattavasti 1990-luvulla kasvaneen maahanmuuton myötä. Valtaosalla noin 160 000 ulkomaalaistaustaisesta on kristillinen tausta (katolinen, ortodoksi, protestantti). Heistä monet ovat löytäneet tiensä maassa jo aikaisemmin toimineisiin kirkkoihin. Etenkin luterilaiset, ortodoksiset ja katoliset seurakunnat ovat saaneet paljon uusia jäseniä. Lisäksi monissa muissakin kirkoissa on maahanmuuttajille suunnattua toimintaa, mutta jonkin verran on perustettu myös omia, etnisiä seurakuntia. Näin ovat tehneet mm. osa venäläisistä, kiinalaisista ja afrikkalaisista kristityistä pääkaupunkiseudulla.

Maahan on tullut kuitenkin paljon myös täällä aikaisemmin harvinaisempien uskontojen kannattajia. Etenkin muslimien määrä on noussut ja nykyään heitä arvioidaan olevan noin 30 000. Buddhalaisia ja hinduja on myös jonkin verran, yhteensä arviolta noin 5 000. Lisäksi on useita pienempiä ryhmiä, kuten mandealaisia, zarathustralaisia sekä baha’i- ja ahl-i-haqq uskonnon kannattajia. Virallisella jäsenyydellä mitaten evankelis-luterilainen kirkko on maan suurin maahanmuuttajien uskonnollinen yhteisö, mutta koska monet eivät ole virallisesti järjestäytyneet, niin tarkkojen lukumäärien arviointi on hankalaa. Tämä vaikuttaa myös kouluopetukseen, sillä vain luterilaisen ja ortodoksisen kirkon ja rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenille on periaatteellinen velvollisuus järjestään uskonnon opetusta.

Maahanmuuton yhteydessä monet tutut asiat muuttuvat ja monille, joskaan ei toki kaikille, uskonnosta tulee aikaisempaa tärkeämpi ja tiedostetumpi asia kuin kotimaassaan. Etenkin valtauskontoasemasta vähemmistöön siirtyneiden parissa nämä piirteet ovat voimakkaita. Suomessa tämä koskee etenkin muslimeita. Lapset ja nuoret ovat usein erittäin keskeisessä osassa näissä muutoksissa, ja heihin saattaa kohdistua suuria paineita ja odotuksia vanhempien ja sukulaisten taholta.

Lapset ja nuoret

Lasten saaminen aktivoi useat vanhemmat osallistumaan uskonnolliseen toimintaan. Lasten kasvatus omaan kulttuuriin ja uskontoon koetaan tärkeäksi. Tästä syystä monissa yhteisöissä järjestään iltaisin ja viikonloppuisin oman uskonnon, kulttuurin ja kielen opetusta. Samalla tavoin ovat myös monet ulkosuomalaiset aikoinaan toimineet. Tilanteet, kasvatustavat ja perinteet kuitenkin vaihtelevat todella paljon perheiden kesken, joten asiasta vaikea todeta mitään kovin yksiselitteistä. Kaikki maahanmuuttajaperheet eivät luonnollisestakaan ole erityisen uskonnollisia tai kulttuuriinsa paneutuneita.

Itsenäistyessään nuoret alkavat myös hakea omaan paikkaansa ja pohtimaan suhdettaan kulttuuriseen ja uskonnolliseen taustaansa. Joskus tämä johtaa voimakkaisiin ristiriitoihin vanhempien kanssa, joka heijastuu myös kouluun. Kyseessä voi olla niin uskonnon kyseenalaistaminen kuin sen voimakas omaksuminenkin. Lapset saattavat esimerkiksi kritisoida vanhempiensa uskonnollisuutta virheelliseksi ja kulttuuriperinteensä rasittamaksi. Suurimmalla osalla perheistä ei tosin ole erityisiä ongelmia.

Koulu

Tällä hetkellä pienryhmäisten uskontojen opetusta pyritään kehittämään, ja ohjeistukset kehittyvät kaiken aikaa. Muun muassa Helsingin kaupunki on laatinut ohjeet siitä, kuinka ottaa huomioon muslimit kouluopetuksessa. ”Muslimioppilaiden eriyttämistä koskevia linjauksia” –monistetta voi tiedustella kaupungin Opetusvirastosta. Kahdeksansivuisessa monisteessa on käyty läpi mm. musiikin ja liikunnan opetukseen liittyviä kysymyksiä sekä pohdittu koulujen juhlakäytäntöihin sekä pukeutumiseen liittyviä kysymyksiä. Ohjeita voi osin soveltaa myös muiden uskontojen kohdalla.

Useimmat toistaiseksi esille tulleet ongelmat eivät ole liittyneet varsinaiseen uskonnonopetukseen, vaan koulun yleisiin käytäntöihin sekä eri oppiaineiden sisältöihin. Keskustelemalla perheen kanssa monet asiat selviävät, mutta joskus ongelmat kärjistyvät. Tällöin kannattaa kääntyä ulkopuolisen avun puoleen. Kouluhallinnon lisäksi mm. uskonnolliset yhteisöt auttavat yleensä mielellään selvittämään erilaisia ongelmatilanteita.

Monasti kiistoissa on kyse myös molemminpuolisia väärinymmärryksiä, jotka saattavat pahentaa tilannetta, sillä harvemmalla ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajalla on kovinkaan selvää kuvaa siitä, mitä suomalaisessa koulussa tehdään. Uskonnolliset yhteisöt on hyvä ottaa tarvittaessa mukaan keskusteluihin myös siksi, että ne voivat tehokkaasti välittää jäsenilleen hyviksi koettuja käytäntöjä ja siten vähentää tulevia ongelmia.

Kannustaminen

Etenkin nuorille toisten hyväksyntä on erittäin tärkeää. Mahdollisuus sopivissa yhteyksissä pitää esitelmiä tai kertoa havaintoja omasta uskonnosta tai kulttuuritaustasta on hyvä tapa tuoda näitä esille, sillä luokkatoverit ovat todennäköisesti varsin tietämättömiä näistä aihepiireistä. Myös opettaja voi oma-aloitteisesti huomioida oppilaidensa taustan oppitunteja laatiessaan. Nuoret ja heidän perheensä ovat kuitenkin hyvin erilaisia tavoissaan suhtautua uskontoon ja kulttuuriin. Jos asiasta on epävarmuutta, niin siitä on hyvä etukäteen keskustella nuoren kanssa, ennen kuin esimerkiksi ehdottaa esitelmän pitoa. Myös hyväntahtoinen huomioinen voi jonkun mielestä olla kiusallista. Toisaalta erilaisuutta ei ole syytä korostaa liikaa, jotta lasta tai nuorta ei suotta lokeroida ainoastaan ”muslimiksi” tai jonkun etnisen ryhmän jäseneksi. Uskontoon tai etnisyyteen perustuvaan kiusaamiseen ja syrjintään tulee puuttua heti ja käsitellä se järkiperustein. Pelkästä rasismin tuomitsemisesta ei välttämättä ole mitään hyötyä. 

Teksti: FT Tuomas Martikainen | Uskontotiede, Åbo Akademi