Tieto- ja viestintäteknologia ja yhteisöllinen oppiminen

Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttö tarjoaa nopean ja tehokkaan välineen erilaisten opettajien, oppijoiden ja tiedonlähteiden yhdistämiseksi. Verkko-opetuksessa on toisaalta kysymys teknisestä verkostosta, jossa kaapelit ja muut tietoliikennelaitteet yhdistävät eri tietokoneita, kameroita, kuvaruutuja yms. niin että bittimuotoinen informaatio kulkee nopeasti. Toisaalta kyseessä on ihmisten keskinäinen yhteydenpidon muoto, ihmisten yhteisö. (ks. esim. Tella ym. 2001, 11–14)

Verkosto yhteisönä ja ihmisten välisinä yhteyksinä on ilmiönä tietysti olemassa ilman nykyistä tieto- ja viestintäteknologiaakin. Sosiologit ovat kirjoittaneet verkostojen tärkeydestä erilaisten yhteisöjen ja yhteiskunnallisten liikkeiden muotoutumiselle. Risto Alapuro käyttää sosiaalisista verkostoista ´catnet´-käsitettä: ”meidän” yhteinen identiteetti voi syntyä, kun ihmiset kokevat kuuluvansa samaan luokkaan (category) ja heidän välillään on vakiintunutta vuorovaikutusta yhteisessä verkostossa (network). (Alapuro 1998, 333–338)

Yhteisöllisyys on tärkeä elementti uskonnon opiskelussa. Sen voi nähdä sekä oppimisen tavoitteena (tutustua omaan uskontoon ja sen yhteisöön) että oppimisen välineenä (yhteisöllisesti työskennellen oppii paremmin). Seuraava kuvion avulla voi hahmottaa niitä sähköisen verkon työskentelytapoja, jotka tukevat myös yhteisöllisen oppimisen tavoitteita (Tellan ym. 2001, 45 kuvion mukaan).

Tellan ym. 2001, 45 kuvio

Vasemmassa yläkulmassa olevan informaation voi ymmärtää opetuksesta, opiskelusta ja oppimisesta periaatteessa irrallaan, vain tarjolla olevana passiivisena datana, jota voi kuitenkin käyttää aktiivisesti hyväksi. Kun tietotekniikan opetuskäyttö on lähellä informaation jakamisen toimintaulottuvuutta, se on vain jaossa olevan tiedon vastaanottamista. Varsinainen verkko-opiskelu on kuvion mukaan vuorovaikutuksellista ja yhteisöllistä: se sekä edellyttää että synnyttää verkostoa ihmisyhteisönä.

Kuvion avulla on mahdollista käydä läpi oman uskonnon tavoitteita ja sisältöjä arvioiden, miten käytössä olevien resurssien avulla TVT:aa kannattaa soveltaa opetuskäyttöön. Kun esimerkiksi on tavoitteena pohtia eettisiä kysymyksiä, voisi jokaisen opiskelijan aktiivisuutta ja perusteltuja kannanottoja edellyttävän verkkokeskustelun ajatella edistävän tätä tavoitetta. Voisiko tunnin pitää alustettuna verkkojutteluna monen paikkakunnan opetusryhmien kesken iltapäivällä klo 14-16? Useimmille nuorille tällainen ”chattailu” lienee hyvin tuttua.

Teknisen etäverkon tarjoama hyöty edellyttää ihmisten verkostoa. On tärkeää, että opetustilanteessa voi olla kasvokkain läsnä toisen ihmisen kanssa. ATK-luokkaan yksin nettisivuja opiskelemaan ohjattu opiskelija on yhteisöllisen oppimisen näkökulmasta pikemminkin jätetty heitteille. Siksi TVT-etäopetustilanteessakin opiskelijoilla on pääsääntöisesti oltava henkilökohtaisesti läsnä oleva, opetustilanteeseen myönteisesti sitoutunut opetuksen ammattilainen, vaikka tämä ei olisikaan juuri kyseisen oppiaineen opettaja. Tämä on sitä tärkeämpää, mitä nuoremmasta oppilaasta on kysymys.

Myös eri paikkakunnilla asuvien opiskelijoiden ja opettajien henkilökohtainen tapaaminen ryhmäyttää verkostoa ja tukee oppimista. Vaikkapa viikonloppukokoontumisen jälkeen myös virtuaalisesti toteutettu yhteydenpito on luonnollisempaa ja oppimisessa päästään parempiin tuloksiin. Jos tuollainen opiskelijaryhmän kokoontuminen toteutuu esimerkiksi oman uskonnon toimintakeskuksessa, se toteuttaa myös oppimisen sisällöllisiä tavoitteita. Puhtaan virtuaalisen verkosto-opiskelun sijasta olisi pikemminkin tavoiteltava sellaista monimuoto-opiskelua, jossa myös kasvotusten kohtaamisella on tärkeä sijansa.

Kirjallisuutta

Alapuro, R. 1998. Sosiaaliset verkostot ja kollektiivinen toiminta. Teoksessa: M. Ilmonen & K. Siisiäinen (toim.), Uudet ja vanhat liikkeet. Tampere: Vastapaino.

Lallimo, J. & Veermans, M. 2005. Yhteisöllisen verkko-oppimisen rakenteita. Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston julkaisusarja 1. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Nevgi, A. & Tirri, K. 2001. Hyvää verkko-opetusta etsimässä. Oppimista edistävät ja estävät tekijät verkko-oppimisympäristöissä – opiskelijoiden kokemukset ja opettajien arviot. Kasvatusalan tutkimuksia – Research in Educational Sciences 15. Turku: Suomen Kasvatustieteellinen Seura.

Tella, S. & Vahtivuori, S. & Vuorento, A. & Wager, P. & Oksanen, U. 2001. Verkko opetuksessa – opettaja verkossa. Helsinki: Edita.

Teksti: Tapani Innanen | TT, FM, aineenopettaja ja uskonnonpedagogiikan professori (mvs), Joensuun yliopisto