Buddhalainen etiikka

Buddhalaisessa ei-dualistisessa ajattelussa asioita tai tekoja ei jaeta oikeisiin tai vääriin, kuten ei myöskään hyviin ja pahoihin. Sen sijaan teoilla on niin sanottu karminen arvo. Jos ihminen esimerkiksi tekee rikoksen, on tämän teon karminen seuraus se, että muut ihmiset panevat rikollisen vankilaan.

Karma on mielen laki ja johtuu takertumisesta. Myymälävaras toistaa käyttäytymistään kerta toisensa jälkeen kunnes lopettaa. Ikävyyksiä tuottavasta ns. huonosta karmasta voi irrottautua vain päästämällä siitä irti. Tämä on jälleensyntymistä; toisin sanoen seuraavan uloshengityksen jälkeen olet erilainen.

Meditoinnin seurauksena buddhalainen harjoittaja oppii tiedostamaan karmisen takertumisensa ja päästämään irti huonosta karmasta. Puhutaan karman puhdistumisesta.

Buddhan eettiset ohjeet

Buddhalainen etiikka ei ole pohjimmiltaan normatiivista. Ihmisen tulee muuttua sisäisesti, ei totella ulkoa annettuja käskyjä. Kaikki buddhalaiset pyrkivät kuitenkin noudattamaan Buddhan seuraajilleen antamia eettisiä ohjeita. Näiden noudattaminen vie kohti valaistumista ja niiden rikkominen vie siitä poispäin aiheuttaen huonoa karmaa.

Kunnioita kaikkea elämää.

  • Elämä on pyhää, oli kyse sinusta, ystävästä, vihollisesta tai sinua kiusaavasta hyttysestä. Kaikilla olennoilla on tavoitteena valaistuminen.
  • Kärsimyksen lisääminen maailmassa aiheuttaa huonoa karmaa.
  • Monet buddhalaiset ovat kasvissyöjiä.
  • Historia ei tunne buddhalaista sotaa.

Älä ota sitä mitä ei ole annettu.

  • Antaminen (Dana) on irtipäästämistä ja luo hyvää karmaa, Ottaminen on takertumista ja luo huonoa karmaa.
  • Varastamista on tavaroiden tai etujen hankkimista itselle siten, että se luo lisää kärsimystä muille.

Älä käytä väärin seksuaalisuuttasi.

  • Älä anna halujesi hallita sinua vaan hallitse itse halujasi.
  • Monet seksuaalisuuden muodot aviorikoksesta insestiin lisäävät muiden kärsimyksiä.

Pysyttele totuudessa.

Valehtelu ja juoruilu lisäävät harhakäsityksiä aiheuttaen kärsimyksiä ja huonoa karmaa.

Älä käytä huumaavia aineita

Buddhalaisen tavoite on valaistua eli nähdä maailma oikein. Alkoholi ja huumeet aiheuttavat lisää harhaista illuusiota.

Buddhalaisia munkkeja ja nunnia sitoo vielä satoja sääntöjä, joiden määrä ja sisältö vaihtelevat eri koulukunnissa. Tunnetuimmat munkkien noudattamat säännöt ovat:

  • Omistamisesta pidättäytyminen
  • Koruista, meikistä yms. pidättäytyminen
  • Sukupuolisuhteista pidättäytyminen
  • Vaatimattomuus ruokailussa ja syömättömyys lounaan jälkeen

Säännöstön tavoitteena on edesauttaa munkkeja ja nunnia keskittymään harjoitukseen. Rikkoessaan sääntöjä munkki ei tee mitään rikollista. Hänellä ei vain sen jälkeen ole oikeutta kutsua itseään munkiksi.

Jukka Hongisto | Fysiikan ja filosofian opettaja, Hyvinkään Sveitsin lukio