Toimintamuodot

Julkaisutoiminta ja vierailukohteet


Toimintakeskus Vantaalla. Kuva: Jehovan todistajien tiedotusosasto

Jehovan todistajille tärkein julkaisu on Raamattu. Raamatun sisällön ymmärtämisen avuksi julkaistaan raamatullista kirjallisuutta, jota painetaan Jehovan todistajien haaratoimistoissa. Näitä toimistoja on useissa maissa, myös Suomessa. Jehovan todistajien Suomen toiminnan keskuspaikka sijaitsee Vantaalla. Siellä on kirjapainon, käännöstoimiston ja lähetysosaston lisäksi monia muita osastoja. Kaikkiaan noin 150 vapaaehtoistyöntekijää työskentelee siellä. Tämä paikka ja 234 eri puolilla Suomea sijaitsevaa kokouspaikkaa eli valtakunnansalia ovat avoinna yleisölle. Kokousajat löytyvät valtakunnansalin yhteydestä. Puhelinluettelosta löytyy paikalliseen seurakuntaan kuuluvan puhelinnumero, josta voi sopia ajan valtakunnansaliin tutustumisesta. Monet koululuokat ovat käyneet tutustumassa valtakunnansaleihin tai Vantaan toimintakeskuksen tiloihin. Vaikka Vantaan toimipaikkaan voi tulla milloin tahansa arkipäivisin (ruokatunti 12:00 – 13:00), niin vierailusta, varsinkin suurempana ryhmänä, kannattaa sopia etukäteen.

Jehovan todistajat käyvät myös kouluissa kertomassa uskonnostaan koululuokille uskonnontunneilla tai muissa tilaisuuksissa. Tästäkin voi sopia paikallisten Jehovan todistajien kanssa tai Vantaan keskustoimipaikassa.

Lähetystyö

Jehovan todistajat tekevät lähetystyötä. Heillä on viisi ja puoli kuukautta kestävä Gilead -koulu, jossa koulutetaan uusia lähetystyöntekijöitä. Lähetyskoulun käyneitä lähetetään käytännössä kaikkialle maapalloa, jossa he useimmiten opettelevat uuden kielen, ja edistävät hyvän uutisen saarnaamistyötä lähetysalueellaan.

Avustustoiminta

Jehovan todistajat antavat katastrofiapua niille, jotka ovat kärsineet luonnon-katastrofeista jne. Apua suunnataan uskonveljille, mutta myös monia muita autetaan.

Jukka Helenius | Jehovan todistajien tiedotusosasto