Oppilaiden oman musiikin esiinmarssi ja musiikkioppilaitokset

1970- ja 1980-luvuilla oppilaiden asemassa tapahtui muutos. Koulujen musiikintunneilla murros ilmeni esimerkiksi siinä, että oppilaat saivat tuoda kodeistaan omia äänitteitään musiikkituntien levyraateihin. Klassisen musiikin sivistävät arvot, sinfoniat ja oopperat, jäivät taka-alalle, kun lasten ja nuorison oma musiikki raikui luokan kaiuttimista.

Levyraadit heijastelivat laajempaa muutosta musiikkikulttuurissamme. Nuorisokulttuuri valtasi yhä näkyvämmän paikan, ja koulujen musiikinopetuksessa kyseenalaistettiin aikuisen, klassisen eurooppalaisen sivistysihanteen ylivalta. Nuorison oman musiikin leviäminen merkitsi myös nuorison erityisen identiteettibuumin voimistumista. Viime aikoina ”fanittaminen” on tunnistettu tärkeäksi henkilökohtaisen identiteetin rakentamisen vaiheeksi siirryttäessä lapsuuden maailmasta kohti aikuisuutta (Saarikoski 2010).

Musiikin kuunteleminen ei ollut enää pelkästään tulevien kulttuurinkuluttajien kasvattamista, vaan kuuntelemiseen sisältyi kysymys siitä, kenen musiikista on kyse, kenen identiteettiä musiikki tukee. Suomen musiikkioppilaitosten liiton teettämän kyselyn (SML 2011) mukaan vain alle puolet musiikin perusteiden opiskelijoista pitää musiikin ja sen taustojen ymmärtämistä opintojensa merkittävänä tavoitteena.

Miten musiikkioppilaitoksissa tulisi sitten suhtautua nuorisokulttuuriin ja oppilaiden vaihtuviin musiikillisiin identiteetteihin? Musiikkioppilaitoksissa, ainakin klassisen musiikin opinnoissa, on mahdotonta lähteä linjalle, jota joskus kouluopetuksessa noudatetaan: ollaan yksinkertaisesti kuuntelematta sellaista musiikkia, joka ei kumpua oppilaiden välittömästä elämismaailmasta eikä vastaa heidän makuaan.

Musiikin kuuntelemisen yhtenä tehtävänä voi pitää ”kulttuurin muistin” ylläpitämistä. Monet musiikkiopistojen musiikin perusteiden opettajat pitävätkin tärkeänä laaja-alaista musiikkiin tutustumista. Kenties he näkevät, sosiologi Charles Tayloria (1995) mukaillen, koko kulttuuriperinnön kirjoon tutustumisen tärkeänä ihmisen henkilökohtaisen identiteetin muotoutumisen kannalta.

Teksti: Leena Unkari-Virtanen