Oppilaiden omat kertomukset ja opettajan rooli

1980-luvulla oppilaiden oman musiikin kuuntelemisella nähtiin olevan uusia arvoja, ja 2000-luvun alkua voi pitää oppilaiden omien kertomusten aikakautena. Oppilailla, kuten kaikilla kuulijoilla, on oikeus omiin mielipiteisiin musiikista ja myös omiin kertomuksiin ja tulkintoihin. Montrealin McGill-yliopiston musiikkikasvatuksen professori Eleanor Stubley korostaa musiikin kuuntelemisen narratiivisuutta, kerronnallisuutta:

  • Oma henkilökohtainen menneisyys ja yhteisön menneisyys luovat kaikupohjan, josta kuunneltava musiikki saa monenlaisia merkityksiä.
  • Musiikin kuunteleminen on sisäistä keskustelua.
  • Musiikin kuunteleminen on moniäänistä: siinä yhdistyy musiikki, esittäjän ääni ja kuulijan sisäinen maailma.
  • Opitut käsitteet ja jäsentämisen tavat auttavat hahmottamaan kuullun teoksen ainutlaatuisuutta, mutta ne eivät ole kuuntelemisen päämäärä.

Kuuntelukasvatuksen päämääräksi voi ottaa Leena Hyvösen kaipaaman, oppilaiden omia kuuntelukokemuksia jäsentävän ”kokoavan struktuurin” hahmottamisen. Oppilaille voi hyvässä ohjauksessa ja keskustelevassa opetuksessa rakentua omaa, henkilökohtaista elämismaailmaa heijasteleva jäsennys.

Opettaja voi olla suureksi avuksi oppilailleen kuuntelun herättämien ajatusten, tunnelmien ja mielikuvien jäsentämisessä. Opettaja voi toimia keskusteluttajana, jonka tehtävänä on houkutella oppilaat jakamaan huomionsa ja havaintonsa muiden kanssa.

Opetustilanteessa voi korostaa yhteistä läsnäoloa sekä havaintojen ja huomioiden jakamista. Tarvittavat taustatiedot, kuten vaikka tieto säveltäjän elämästä tai erilaisista rytmimusiikin lajeista, on tarpeen tullen haettava erilaisista lähteistä ja internetin tietokannoista, esimerkiksi kotitehtävänä. Olemassa olevien kertomusten etsiminen tai referoiminen voi olla yksi osa musiikin kuuntelemisen avulla tapahtuvaa kulttuuriperintöön tutustumista, mutta ei koko sen päämäärä.

Läsnäoloa ja yhteistä keskustelua painottavassa opetuksessa opettajan ongelmaksi nousee tiedon hallinnan sijaan se, mitä kysyä oppilaita. Päätteeksi esittelen muutamia huomioita ”keskustelevasta opetuksesta”.

Teksti: Leena Unkari-Virtanen