Sanataiteellinen kasvu

Lasten ja nuorten sanataideopetuksella ja erämaaseikkailulla on paljon yhteistä. Molempia leimaavat kokemuksellisuus, toiminnallisuus ja kokonaisvaltaisuus. Erämaahan suunnattaessa on huomioitava luonnonolot, valmistauduttava henkisesti tuleviin kokemuksiin ja oman toiminnan mukauttamiseen. Sanataideopetuksessa kasvattajan puolestaan on suunniteltava taiteellinen oppimisprosessi lapsilähtöisesti, mietittävä harjoitusten aktivoivaa ulottuvuutta ja toiminnallisuutta.

Kokemuksellisuuden, toiminnallisuuden ja kokonaisvaltaisuuden huomioiminen johtavat molemmissa siihen, että on asetettava päämäärä ja antauduttava vuorovaikutukseen kohteen kanssa. Onnistuneimmillaan sekä erämaaseikkailu että sanataideopetus ovat vuorovaikutusta.

Jotta sanataiteellista kasvua voidaan seurata ja jotta opetuksesta tulee mielekästä, johdonmukaista, tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää, tarvitaan arviointia. Arvioinnin avulla sanataideopetus voidaan saavuttaa ihmisen kasvun ja kehityksen kannalta olennaisia päämääriä hauskuuden ja mukavuuden lisäksi.

Arviointi-sanasta tulee suomenkieliselle negatiivisia mielleyhtymiä. Usein ajatellaan, että arvioinnin tai arvostelun pitäisi olla lähinnä virheiden etsimistä ja huonouden todentamista. Tämän vuoksi sanataiteen opettamisen yhteydessä puhutaan mieluummin palautteenannosta. Palaute on käsitteenä laajempi ja tasa-arvoisempi kuin arviointi. Palautteen antamiseen sisältyy ohjaava, rohkaiseva ja kannustava lähtökohta: palautteen antaja ei pelkästään arvota tekstiä1 ja todenna sen erinomaisuutta tai huonoutta, vaan auttaa oppilasta kehittymään.