Liikkuvuus

Liikkuvuus eli notkeus on ominaisuus, joka on enemmän tai vähemmän muiden fyysisen toimintakyvyn osatekijöiden perusta. Niin lihasvoima, kestävyys, nopeus kuin taitokin edellyttävät riittävän määrän nivelten liikelaajuutta. Liikkuvuudella on myös hyvin suuri merkitys ryhdille, mahdollisille virheasennoille sekä loukkaantumisherkkyydelle. Nivelen liikkuvuutta rajoittavat tekijät ovat nivelpussi, jänteet ja lihakset. Näiden rakenteiden venyttäminen parantaa liikkuvuutta.

Liikkuvuus jaetaan aktiiviseen ja passiiviseen liikkuvuuteen. Aktiivinen liikkuvuus kuvastaa aktiivisella lihastyöllä saavutettua nivelen liikelaajuutta, esimerkiksi jalannosto seisoma-asennossa eteen-ylös. Passiivinen liikkuvuus puolestaan saavutetaan joko painovoiman tai jonkin muun ulkoisen voiman avulla. Jos edellisessä esimerkissä opettaja nostaa seisovan oppilaan jalan ylös, niin kyseessä on passiivinen liikkuvuus.

Liikkuvuutta ylläpidetään ja edistetään venyttelyllä. Venyttelyyn liittyy kiinteästi verryttely, jonka avulla kohotetaan kehon lämpötilaa. Lämmenneen lihaksen sisäisen kitkan pienentyessä lihaksen venyvyys paranee.

Notkeus on yleensä lapsilla hyvä ja heikkenee iän myötä. Alle kouluikäisten liikkuvuudessa ei tavallisesti ole ongelmia, vaan heidän osaltaan liikkuvuusharjoittelu on venyttelyn opettelua. 7–13-vuotiailla selkärangan liikkuvuus on parhaimmillaan, sen sijaan olkanivelessä ja lonkkanivelessä liikkuvuus alkaa heiketä. Tässä ikävaiheessa tarvitaan runsaasti venyttelyä. 13–16-vuotiailla kasvun kiihtyminen johtaa notkeuden heikkenemiseen, joten myös tässä ikävaiheessa kannattaa venytellä paljon.

Tarkoituksesta riippuen venyttelyä on kolmenlaista. Venyttelyllä ennen liikuntasuoritusta elimistö valmistetaan rasitukseen. Valmistavan venyttelyn tavoitteena on varmistaa riittävät liikelaajuudet ja ennaltaehkäistä loukkaantumisia. Ennen liikuntaa tehtävät venytykset ovat luonteeltaan dynaamisia ja hyvin lyhytkestoisia, vain muutaman sekunnin mittaisia. Rasituksenjälkeinen venyttely palauttaa lihaksia lepopituuteen ja edistää kuormituksesta palautumista. Venytykset ovat keskipitkiä, noin 10–20 sekuntia.

Nykykäsityksen mukaan pitkäkestoinen passiivinen venyttely saattaa olla jopa haitallista. Pitkät venytykset heikentävät lihasten voima- ja nopeusominaisuuksia ja voivat altistaa loukkaantumisille. Pitkiä venytyksiä tulee tehdä harkiten erikoistapauksissa esimerkiksi tiettyjen leikkausten jälkeisessä kuntoutuksessa tai joidenkin urheilulajien (esimerkiksi rytminen voimistelu) liikkuvuusvaatimusten harjoittelussa. Liikkuvuuden lisääminen kannattaa toteuttaa ensisijaisesti aktiivisilla ja lyhytkestoisilla venytyksillä.

Sami Kalaja