Luokat 1–2

Oven raosta näet vilinää ja kuulet meteliä. Tuonneko pitäisi nyt mennä? Avaa vain ovi rohkeasti ja astu pienten koululaisten liikuntatunnille. ”Hei ope, ootko meidän ope? Mitä tehdään? Kato mitä Ville teki, se tönäisi minua ja satutin käteni. Mitä me tehdään? Ope, ope mulla jäi jumppapuku kotiin…” Kun onnistut raivaamaan itsesi kiihkeän innostuneen lapsijoukon läpi kohti salin keskilattiaa, huomaat, että sivummalla kaksi tyttöä kyykistelee ja irrottaa lattiaan liiskautunutta teipin palaa. Kauempana kolme poikaa kiipeää puolapuilla ylös, alas, ylös, alas kilpaillen, kuka on nopein. Heidän vieressään pienikokoinen poika seurailee aran ja vähän eksyneen näköisenä luokan vilinää, paita on mennyt kiireessä nurinpäin.

Koulun aloittaminen tuo lapsen maailmaan uudenlaista vastuullisuutta, paljon uusia asioita ja tilanteita. Lapset joutuvat pinnistelemään välitunneilla isompien oppilaiden joukossa. Säilyttääkseen pärjäävän vaikutelman täytyy vaikuttaa vähän osaavammalta ja varmemmalta kuin sisällä tuntuisikaan. Omassa luokassa on onneksi turvallista ja tuttua, melkein kuin kotona. Opettajan seurassa voikin tulla pintaan ihan toinen rooli: voi tehdä mieli heittäytyä vähän pienemmäksi kuin onkaan saadakseen turvaa ja suojaa. Opettaja edustaa vanhemman turvallisuutta ja lapsi tahtoo saada häneen henkilökohtaisen kontaktin omalle persoonalleen ja temperamentilleen luontevalla tavalla. Niin puhelias ja rohkea kuin hiljainen ja arempikin lapsi toivoo tulevansa opettajan havaitsemaksi. Opettajan henkilökohtainen huomio, pieni kehu tai kosketus, saa lapsen luottavaisesti keskittymään yhteisen asian äärelle: ”Minut on huomattu ja kuulun joukkoon, kaikki on siis hyvin.”

Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ovat vielä varsin erilaisia kielellisissä, sosiaalisissa ja liikunnallisissa valmiuksissaan. Se mitä yleisesti tarkoitetaan kouluvalmiudella, toteutuu täysin joidenkin lasten kohdalla, kun taas toiset tarvitsevat paljon rohkaisua ja kannustusta tai muistuttelua ja hillitsemistä. Sama lapsi saattaa näyttäytyä yhdessä tilanteessa varmana ja toisessa olla hyvin haavoittuva ja helposti loukkaantuva. Lapset havainnoivat herkästi omia sisäisiä impulssejaan ja ulkoisia ärsykkeitä, kaikkea sitä, mikä voi viedä mielenkiinnon opetettavasta asiasta. Jos opettajan puheesta tulee yhtäkkiä jotain muuta lapsen mieleen, hän tahtoo kertoa sen ääneen. Tai jos ikkunasta näkyy toisen luokan oppilaita kävelemässä ohi, lapsen on ehkä rynnättävä katsomaan ja vilkuttamaan. Muistitoiminnot eivät ole vielä kaikilla niin kypsyneet, että riittäisi, kun ohjeet annetaan kertaalleen. Kielellisiin ohjeisiin on hyvä liittää toiminnallisia osioita. Opettaja voi näyttää liikkeen tai esittää pelattavaa peliä tai leikkiä ensin pienen ryhmän kanssa esimerkkinä toisille. Kielelliset ohjeet on hyvä jaksottaa selkeiksi ja lyhyiksi lauseiksi, joiden välillä on tauko. Ennen kuin ryhdytään yhdessä toimeen, on vielä hyvä pyytää lapsia toistamaan ohjeet ja tarkistaa, ovatko kaikki ymmärtäneet mitä tehdään.   

7–8-vuotias lapsi on kiinnostunut kaikesta ympäröivästä, ja leikeissä sekoittuu todellisuus ja fantasia. Ajattelu on tilannesidonnaista, ja lapset lähtevätkin innolla mukaan viettämään liikuntatuntia, vaikka jokin muu asia olisi jäänyt heiltä kesken. Liikuntatunneilla saa toimia, päästää turhat paikallaan istumisen aikaansaamat patoutuneet energiat liikkeelle. Tämänikäisten lasten on usein vielä vaikea ymmärtää, että he itse voisivat loukkaantua, ja he voivat tästä syystä olla varsin uhkarohkeita liikkujia. Varhaislapsuutta varmemmat liikunnalliset taidot riemastuttavat, innostavat ja kohottavat itseluottamusta, mutta omia taitoja ja jaksamista voi olla vielä vaikea arvioida realistisesti. Opettaja on auktoriteetti, jonka asemaa ei kyseenalaisteta. Opettajalta odotetaan selviä ohjeita ja pelisääntöjä sekä tarvittaessa oikeudenmukaista puuttumista lasten välisiin riitatilanteisiin. Lasten on usein vielä vaikeaa hävitä peleissä ja hallita tunteitaan: pettyminen voi purkautua itkuna ja suuttuminen paiskomisena ja potkimisena.

Tytöt ja pojat voivat hyvin pelata ja leikkiä yhdessä liikuntatunneilla. Orastava tietoisuus vastakkaisesta sukupuolesta voi purkautua pienenä kiusana. Yleensä pojat ja tytöt ovat tässä iässä kuitenkin sosiaalisia keskenään ja kykenevät tasapainoiseen yhteistoimintaan. Ei ole kauheaa, jos tyttö on pojan pari, vaikka se vähän saisikin aikaan ylimääräistä naureskelua. Lapset ovat melko suvaitsevaisia, eikä toisen fyysisestä erilaisuudesta yleensä tehdä suurta numeroa.