Toisen asteen koulutus

”Moi opettaja, kuinkas menee? Oletko osallistunut maratonille sitten viime näkemisen? Minä aion juosta tänä vuonna Cooperin nopeammin kuin viime vuonna. Kyllä harmitti viimeksi, kun olin niin rapakunnossa, että jouduin melkein kävelemään loppumetrit, mutta nyt olen harjoitellut. Eilenkin meni viisi kilometriä pururadalla ihan keveästi. Eikä siitäkään varmaan ole ollut haittaa että olen käynyt kuntosalilla. Voitko kertoa miten Sinä valmistaudut?”

Lukioikäisten liikuntaryhmän ohjaaminen on opettajalle yleensä palkitsevaa. Opettaja kohtaa joukon nuoria, joiden persoonallinen identiteetti on jo siinä määrin vakiintunut, että he uskaltavat rohkeasti olla sellaisia kuin ovat. Nuoret osaavat ilmaista itseään vastavuoroisesti vuorovaikutuksessa, eikä ajattelu ole enää niin itseen keskittyvää. Jokaisessa nuoressa yhdistyvät ainutkertaisella tavalla hänen synnynnäiset taipumuksensa, lapsuuden ja nuoruuden kokemuksensa sekä nuoren hankkimat tiedot ja taidot. Opettaja on uudelleen löydetty auktoriteetti, jonka aikuisuutta ja osaamista kunnioitetaan. Toki osalla nuorista voi lukion ensimmäisinä vuosina olla toimissaan mukana vielä hiven murrosikäisen protestia, mutta se on harvinaisempaa kuin yläkouluikäisillä.

Tässä iässä nuori on sopeutunut vartalonsa läpikäymiin fyysisiin muutoksiin ja on yleensä jo sinut aikuisen vartalonsa kanssa. Minäkuva on kokonaisuudessaan selkeämpi kuin yläkouluikäisellä ja nuori on tietoisempi siitä, mitä hän haluaa. Tämä näkyy siinä, että hän ei niinkään vertaa suoriutumistaan ja ominaisuuksiaan toisiin, vaan asettaa itselleen henkilökohtaisia tavoitteita. Suhde liikkumiseen ja itseen liikkujana on muotoutunut lapsuuden ja varhaisnuoruuden moninaisten yksittäisten kokemusten myötä. Jotkut nuoret ovat pitkäjänteisesti kehittäneet itseään ja osaamistaan jollain liikunnan erityisosa-alueella. Heidän kohdallaan kilpaliikunta on voinut tarjota järjestäytyneen muodon kilvoitella ja verrata itseänsä toisiin. Osa nuorista on kokeillut useita lajeja ja liikunnasta on tullut elämäntapa. Heille liikunta on voinut olla tärkeä kanava sovittaa yhteen omaa sisäistä maailmaa ja ulkoista sosiaalista todellisuutta. Voi myös olla, että liikunnasta ei ole muodostunut osa kehittyvää identiteettiä, vaan nuori harrastaa esimerkiksi musiikkia, kirjallisuutta tai tietotekniikkaa vapaa aikanaan. Liikunnanopettaja voikin olla osaltaan luomassa myönteistä suhdetta hyötyliikuntaan ja muistuttamassa, että liikuntaharrastuksen voi aloittaa milloin vaan.

Tässä vaiheessa on edelleen tärkeää, että nuorelle tärkeät aikuiset arvostavat häntä sellaisena kuin hän itse kokee olevansa. Nuori alkaa olla valmis konkreettisesti irrottautumaan lapsuudenkodistaan. Vanhemmat eivät ole enää samalla tavoin keskeisimpiä henkilöitä kuin lapsena, ja nuori solmii usein vakituisen seurustelusuhteen vastakkaiseen sukupuoleen. Hänen seuraavia suuria haasteitaan matkalla aikuisuuteen on löytää oma asemansa ensin opiskelu- ja myöhemmin työelämässä.