Eläytyvä kuuntelu

Kuuntelemalla voi osoittaa empatiaa, kunnioitusta ja aitoutta puhujaa kohtaan unohtamalla hetkeksi itsensä ja omat toimensa ja keskittymällä vain puhujaan. Hyväksymistä ja arvostamista voi osoittaa kääntymällä puhujaa kohden, antamalla hänen puhua asiansa loppuun, käyttämällä välisanoja kuten ”ahaa”, ”hmm”, nyökkäämällä ja katsomalla puhujaa silmiin. Näiden pienten ilmeiden ja eleiden avulla kuuntelija osoittaa puhujalle kuulevansa.

Eläytyvästi kuunneltaessa vastaanotettu viesti lähetetään omin sanoin takaisin viestin lähettäjälle vahvistettavaksi tai korjattavaksi. Kuullun asian lisäksi palautetaan puhujalle harkiten myös viestistä välittyvä tunne. Kuultua voidaan selventää esittämällä puhujalle lisäkysymyksiä. Koska kommunikoinnissa kehonkieli on tärkeää, on eläytyvästi kuunneltaessa kiinnitettävä huomiota puheen lisäksi puhujan sanattomiin viesteihin, kuten ilmaisutapaan, eleisiin, esiintymiseen ja katsekontaktiin. Niiden avulla saadaan puhujan olotilasta enemmän tietoa kuin mitä hän pystyy tai haluaa pukea sanoiksi.

Eläytyvän kuuntelun seurauksena puhuja kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Eläytyvä kuuntelu auttaa viestin lähettäjää selventämään omia tunteitaan ja ajatuksiaan ja ratkomaan ongelmiaan. Kuulluksi tulemisen kokemuksessa ihmisten välille muodostuu yhteys, jossa koetaan hyväksyntää. Tämä yhteys helpottaa itsensä löytämistä ja hahmottamista ja kehittää itsetuntemusta. Kun tulee kuulluksi, alkaa ymmärtää itseään paremmin ja on halukkaampi muuttamaan omaa käyttäytymistään. Kuuntelija joutuu tulkitsemaan omia kokemuksiaan uudelleen toisen ihmisen avoimen kokemisen seurauksena. Siksi eläytyvä kuuntelu vaikuttaa myös kuuntelijaan.

Eläytyvä kuuntelu on erityisen käyttökelpoinen menetelmä, kun toisella ihmisellä, esimerkiksi oppilaalla, on ongelma.

Kontrolloijasta huolehtijaksi

Tunnin alku:
– Opettaja, mä en voi tänään liikata mutt meijän äiti kyll ei muistannu kirjoittaa siit lappuu.
– Mikäs sinulla on?
– No kun mä oon viimeisen vuorokauden aikana pyörtyilly ja aattelin, ett ei varmaan oo viisasta liikata.
– Pelkäät, että pyörryt taas kesken tunnin?
– Niin mä vähän ajattelin.
– Asia selvä. On järkevää olla varovainen.
Tunnin alkaessa oppilas istui sivussa, mutta hetken päästä hän liikkui muiden mukana. Kesken tunnin opettaja joutui huomauttamaan kyseiselle oppilaalle hänen kantaessaan kaveriaan reppuselässä, että kannattaisi tosiaan ottaa vähän rauhallisemmin tänään pyörtymisvaaran takia.(MK)

Kun opettaja on käyttänyt eläytyvää kuuntelua tällaisissa tilanteissa, on ilmapiiri selvästi parantunut. Opettajan rooli muuttuu kontrolloijasta ja luvanantajasta oppilaan hyvinvoinnista huolehtijaksi eli paljon aiempaa myönteisemmäksi. Opettajan tarvitsee vain huolehtia siitä, että puolikuntoiset oppilaat eivät liikkuessaan rasita itseään liikaa. Oppilaat alkavat myös aikaisempaa avoimemmin ja halukkaammin puhua voinnistaan ja tuntemuksistaan.

Lisäenergiaa

Oppilaista löytyy myös yllättävää energiaa. Vaikka he olisivat pyytäneet lupaa saada olla sivussa tunnilla, he kuitenkin osallistuvat usein tuntiin tultuaan ensin kuulluiksi, mikäli heidän sairautensa ei sitä estä.

Oppilaita yleensä kannustetaan parempaan ja parempaan suoriutumiseen liikuntatunneilla ja vaaditaan yhä enemmän yrittämistä ja jaksamista. Oppilaat saattavat kokea vaikeiksi tilanteet, joissa huomaavat omien voimien ja taitojen loppuvan kesken suorituksen, ehkä he myös pelkäävät opettajan reagointia.

Judomatto:
Oivallus siitä, että opettajan ei tarvitse olla koko ajan "tsemppaamassa" oppilaita parempiin ja parempiin suorituksiin, saattaa helpottaa näissä tilanteissa. Jos oppilas sanoo, että ”tällä judomatolla on tosi raskasta juosta”, on ikään kuin lupa antaa hänen tuntea tehtävä raskaaksi tai vaikeaksi ja kuunnella: ”Olet jo väsynyt juoksemiseen tällaisella pehmeällä ja upottavalla alustalla.” (MK)

Tuntemukset ovat oppilaan omia, ja niitä ei pidä vähätellä tai kieltää, vaan kuunnella. Pelkkä oppilaiden kuunteleminen ja heidän tunteensa hyväksyminen ”voimat tai taidot loppuvat"-tilanteissa näyttää antavan oppilaille lisämotivaatiota ja -potkua suoritukseen. Eläytyvä kuuntelu näissä tilanteissa lisää yllättäen oppilaiden suoritusenergiaa ja motivaatiota, näin myös tässä esimerkissä:

Pururadalla:
Oli alkusyksy ja ohjelmassa kestävyysjuoksuharjoittelu pururadalla. Muutama tyttö kahdeksannen luokan liikuntaryhmästä puuttui. Erään mutkan jälkeen näin yhden tytöistä kävelevän hitaasti eteenpäin. Jo selästä näki, ettei kaikki ollut kunnossa, ja kohdalle päästyäni hän alkoikin pauhata "Tässä lenkkeilyssä ei oo mitään järkeä!!! Näytä mulle ne Opetushallituksen ohjeet, joissa ihmisiä pakotetaan juoksemaan!!!" Mielessäni välähtivät rohkaisevat ja kannustavat ’kyllä se siitä lähtee’ -kommentit, mutta päätinkin käyttää eläytyvää kuuntelua: "Sua todella kypsyttää tää lenkkeily." En ehtinyt jäädä siinä hetkessä pitempään tytön luo, koska muu ryhmä odotteli jo tapaamispaikassa. Ihmeekseni havaitsin hetken kuluttua tytön saapuvan kohtaamispaikalle hölkäten ja posket punaisina. Hän kertoi innostuneena juosseensa jo monta sataa metriä kävelemättä. (UK)

Uusia ratkaisuja

Liikuntatunneilla on tilanteita, joissa oppilaan pitää tai hän haluaa olla poissa tunnilta. Oppilaalla voi olla esimerkiksi näytelmä- tai kuoroharjoitukset, tukiopetus tai päänsärky ja tarve käydä tämän johdosta terveydenhoitajan luona hakemassa lääkettä. Näissä tilanteissa oppilas tulee pyytämään lupaa olla poissa. Opettaja yleensä päättää, voiko oppilas olla poissa tunnilta vai ei. Eläytyvän kuuntelun avulla ratkaisuvalta näissä tilanteissa siirtyy oppilaille. Kun oppilas saa itse päättää esimerkiksi jääkö tunnille vai meneekö kuoroharjoituksiin, ovat ratkaisut kekseliäitä ja rakentavia. Eläytyvän kuuntelun avulla saadaan käyttöön entistä enemmän oppilaiden voimavaroja ja osaamista. Se myös tukee oppilaiden autonomiakokemuksia.

– Opettaja, saisiko hän mennä kuoroharjoituksiin?
– Haluaisit mennä kuoroharjoituksiin?
– Niin tai en mä oikein tiedä. Haluaisin oikeistaan pelata koripalloa.
– Nyt et sitten tiedä mitä pitäisi tehdä.
– En oikeistaan. Voi hitsi sentään.

Pienen hetken mietittyään tyttö oli keksinyt ratkaisun pulmaansa.
– Mitäs jos mä teen niin, että pelaan ensin puoli tuntia korista ja menen sitten puoleksi tunniksi kuoroharjoituksiin?
– Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta!
Ja tämän suunnitelman hän sitten toteutti. Itselleni ei kyllä olisi tullut mieleen ehdottaa ajan puolittamista ja nauttimista kummastakin vaihtoehdosta. (MK)

Teksti: Taru Lintunen, Marjo Kuusela ja Ulla Klemola |Jyväskylän yliopisto, liikuntakasvatuksen laitos