Selkeä ajatusten, tunteiden ja tarpeiden ilmaisu

Ajatusten ja tunteiden selkeä ilmaiseminen on tärkeää, sillä se auttaa toisia ymmärtämään puhujaa. Tunteiden ilmaiseminen sanoin selventää ja elävöittää kanssakäymistä ja estää toisia tekemästä puhujasta vääriä päätelmiä. Tärkeää on myös puhua vain omasta puolestaan ja tuoda selkeästi julki oma tahtonsa.

Minäviestit kuvaavat puhujan sisäistä todellisuutta: tunteita, ajatuksia ja sitä, mitä hän pitää tärkeänä. Niihin ei sisälly arviointeja, tuomiota tai tulkintoja toisista. Useimmissa tilanteissa minäviestien lähettäminen herättää toisissa arvostusta, hyväksyntää ja yhteistyöhalukkuutta. Ongelmatilanteissa minäviestit jättävät ratkaisun oivaltamisen ja tekemisen kuulijalle. Päätarkoitus on pitää puhe käsillä olevissa ongelmissa henkilökohtaisen hyökkäyksen sijaan. Komentaminen, uhkailu tai loukkaukset eivät kuulu avoimeen keskusteluun. Tällaisen keskustelun seurauksena vastapuolen ei tarvitse turvautua puolustautumiseen.

Minäviestit voidaan jakaa myönteisiin, selittäviin, kantaaottaviin, ennakoiviin ja ongelmiin tarttuviin. Ongelmaan tarttuva minäviesti on oivallinen työkalu opettajalle. Se soveltuu tilanteisiin, jotka opettaja kokee ongelmallisiksi mutta oppilaat taas eivät. Viestissä on kolme osaa: 

1. Ongelmallisen tilanteen kuvaus: Nyt on luokassa niin kova meteli
2. Tilanteen vaikutukset opettajaan:  ettei ääneni kuulu
3. Tilanteen aiheuttamat tunteet:  ja se turhauttaa minua.

Ongelmaan tarttuvien minäviestien lähettämisen jälkeen oppilaiden hyökkäävä käyttäytyminen ja itsensä puolusteleminen vähenevät. Tunnilta ei lähdetä ovet paukkuen ja suu vaahdoten, vaan oppilaat näyttävät olevan hieman hämillään ja häpeissään eivätkä tunnu oikein tietävän, miten tilanteessa pitäisi reagoida. Kun oppilas kuulee, mitä vaikutuksia hänen käyttäytymisellään on ollut, hän kokee usein aitoa syyllisyyttä. Tämä syyllisyys herättää yleensä empatian, ja empatian myötä herää vastuu siitä, mitä on toiselle aiheuttanut, ja halu korjata tilanne. Useimmiten ongelmaan tarttuvan minäviestin lähettämisen jälkeen oppilaat ovat yhteistyöhalukkaita ja muuttavat toimintaansa rakentavammaksi. Oppilaan käyttäytymisen muuttamiseen ei tällöin anneta ohjeita, vaan oppilaat muuttavat käytöstään oma-aloitteisesti myönteisempään suuntaan.

Ongelmaan tarttuva minäviesti – esimerkkejä

Aerobictunti

Oli aerobic-tunti. Kolme tyttöä eivät sairauden vuoksi osallistuneet tuntiin, vaan he istuivat penkillä salin perällä. Koko tunnin ajan penkiltä kuului sipinää ja supinaa, ja siellä näytti riittävän kaikenlaista äänekästä puuhaa. Tunnin lopussa sanoin sairaille: ”Olen todella kiukkuinen siitä, että puhuitte kovalla äänellä tunnilla. Sekosin askelissa enkä pysynyt aina musiikissa mukana. Pidin huonomman aerobicin kuin tavallisesti ja se harmittaa minua.” Tytöt olivat hetken hiljaa ja pyysivät sitten kuin yhdestä suusta anteeksi ja poistuivat hämillään salista. Itsekin olin hieman hämilläni mutta samalla iloinen tyttöjen reaktiosta, sillä spontaani anteeksipyytäminen on harvinaista koulumaailmassa. (MK)


Tanssitunti

Oli se aika vuodesta, jolloin harjoittelimme vanhoja tansseja lukion kakkosluokkalaisten kanssa. Pas d’Espagnen vaihtoaskel-käännös tuotti opiskelijoille vaikeuksia ja jouduimme kollegani kanssa useaan otteeseen toistamaan näytön sekä yhdessä ryhmän kanssa hiomaan tuota askelkohtaa. Kun vielä kerran pyynnöstä olimme näyttäneet askeleet, sanoi yksi poika kyllästyneellä äänellä: ”No niin, lopettakaa jo toi show.” Hänen sanansa satuttivat minua; ne tuntuivat epäreiluilta, koska olimme parhaan kykymme mukaan halunneet taata mahdollisimman monen oppimisen. Sanoin pojalle: "Tuo loukkasi mua." Tunti eteni, enkä siinä hetkessä löytänyt tilaa asian paremmalle selvittelylle. Muutaman kuukauden kuluttua pidin samalle ryhmälle terveystiedon kurssin ja sen päätteeksi kokeen. Samainen poika oli kokeensa loppuun kirjoittanut minulle "Anteeksi typerät sanani silloin tanssitunnilla." (UK)


Pipo

Olin aloittamassa kahdeksannen luokan terveyskasvatuskurssia uuden ryhmän kanssa. Tuona syksynä trendinä oli pitää pipoa päässä ja vielä hupparin huppu päällimmäisenä. Koulumme käytäntö oli, että lakkeja ei luokassa pidetä. Kehotin siis kahta poikaa ottamaan pipot pois. No, pipot lähtivät päästä ja ilmaantuivat taas hetken kuluttua uudestaan. Tätä tapahtui useampia kertoja. Kehotukseni olivat siis tehottomia. Päätin ilmaista asian ongelmaan tarttuvalla minäviestillä ja sanoin ”Kun laitatte pipot toistuvasti päähänne, mun aikani menee siitä huomauttamiseen. Turhaudun, koska mulle on tärkeää saada opettaa teille tämän tunnin asiat.” Pipot lähtivät päästä ja pysyivät poissa. Lopputunnista huomasin sivusilmällä pipon taas ilmaantuneen toisen pojan päähän, mutta myös huomasin hänen hätkähtävän huomatessaan itse, missä pipo oli, ja oma-aloitteisesti ottavan sen pois. Minun puuttumistani ei enää tarvittu. (UK)

Teksti: Taru Lintunen, Marjo Kuusela ja Ulla Klemola |Jyväskylän yliopisto, liikuntakasvatuksen laitos