Kirjallisuuskatsaus

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on johdattaa opettajat tutustumaan interaktiivisten esitystaulujen käyttöä koskeviin keskeisiin aihepiireihin. Interaktiivisen esitystaulutekniikan tutkimus on ollut vilkkainta Isossa-Britanniassa. Tietyt nimet ovat esiintyneet lukuisissa yhteyksissä koko viime vuosikymmenen ajan (mm. Higgins, Miller, Glover, Hennessey, Kennewell, Smith ja Cogill). Myös tämän katsauksen laatija on keskittynyt paljolti Isoon-Britanniaan pyrkien antamaan lukijoille käsityksen esitystauluihin kohdistuvasta huomattavasta kiinnostuksesta ja kysynnästä maassa ja osoittamaan, kuinka tulevien hankkeiden on hyödynnettävä tätä olemassa olevaa tieto- ja kokemuspohjaa. Tarjoamme myös mahdollisuuden tutustua Eurooppalaisen kouluverkon esitystaulutyöryhmän tapaustutkimuksiin.

Isossa-Britanniassa toimintaympäristö on muuttunut huomattavasti monessakin suhteessa viiden viime vuoden aikana. Selvitysten mukaan ensimmäisen asteen kouluissa on nykyisin keskimäärin 18 ja toisen asteen kouluissa 38 interaktiivista esitystaulua (Becta 2009). Tästä huolimatta on edelleen syytä huomata, että tekniikan olemassaolo ei vielä tarkoita, että sitä hyödynnettäisiin. Ison-Britannian uudistushenkiset tahot ovat päässeet pitkälle, mutta esitystaulutekniikan kannattajat myöntävät, että euroopanlaajuisen kokonaiskuvan hahmottuessa meidän on pohdittava tekniikan saatavuuden lisäksi myös sitä, miten voidaan varmistaa esitystaulujen johdonmukainen tehokas käyttö opetuksessa ja oppimisessa.

On myös näyttöä siitä, että huomattavat kansalliset investoinnit ovat vaikuttaneet merkittävästi esitystaulutekniikan omaksumiseen.

Kennewell ja Higgins (2007) kysyvät: 
"Miksi tällä tekniikalla on näin merkittävä vaikutus tieto- ja viestintätekniikan käyttöön etenkin kouluissa, kun hallituksen muiden tieto- ja viestintäteknisten linjausten vaikutukset ovat olleet rajalliset?”

Seuraavat keskeiset tutkimukset osoittavat Ison-Britannian sitoutumisen esitystaulutekniikan käyttöön:

  • Ways forward with ICT – Newcastlen yliopiston johtama tieto- ja viestintätekniikan jatkokehityshanke, 1999.
  • The Interactive Whiteboards, Pedagogy and Pupil Performance Evaluation: An Evaluation of the Schools Whiteboard Expansion (SWE) Project: London Challenge (2007). 
    (Interaktiiviset esitystaulut, pedagogiikka ja oppilaiden suoritusten arviointi: koulujen esitystaulujen käytön laajennushankkeen arviointi. London Challenge, 2007.)
  • The DCSF Primary Schools Whiteboard Expansion – Manchester Metropolitan  yliopiston professori Bridget Somekhin johtama Ison-Britannian lapsi-, koulu- ja perheministeriön ensimmäisen asteen koulujen esitystaulujen käytön laajennushanke, 2007.
  • The ICT Testbed Project  – silloisen opetus- ja ammattikoulutusministeriön perustama ja Manchester Metropolitan  yliopiston ja Nottingham Trent  yliopiston tiimin arvioima tieto- ja viestintätekniikan kokeiluhanke, 2005.

Myös huomattava määrä apurahoja on jaettu hyvien käytäntöjen ja tieto- ja viestintätekniikan tutkimukseen. Kaikki nämä tutkimukset muistuttavat muita Euroopan maita siitä, että alkuinvestoinnin lisäksi tarvitaan sitoutumista jatkuvaan tutkimus- ja kehitystyön rahoittamiseen, jotta voidaan varmistaa toiminnan jatkuvuus, koota aineistoa käytännöistä ja tuottaa tietoa esitystaulutekniikan opetus- ja oppimiskäytön toteuttamiskeinoja koskevan pohdinnan tueksi.

Isossa-Britanniassa selkeänä tavoitteena oli varmistaa tekniikan saatavuus, mutta myös kytkeä hankkeet luku-, kirjoitus- ja laskutaidon oppimistuloksiin. Tämä oli ratkaisevan tärkeää, sillä silloin tunnustettiin se seikka, että tekniikka voi johtaa käytäntöjen muutoksiin, uusien resurssien tarjontaan  ja ammatillisiin kehittymismahdollisuuksiin mutta oppimistulosten kohentuminen perustuu kuitenkin kaikkien näiden tekijöiden yhteisvaikutukseen.

Haldane (2010) tunnustaa muutosprosessin merkityksen: 
”Kyseessä on suhteellisen monimutkainen prosessi, sillä muutoksia on samanaikaisesti kaksi: uusien teknisten taitojen kehittyminen ja näiden taitojen hyödyntäminen pedagogisten muutosten aikaansaamiseksi.”

Bectan (2006) mukaan koulujen ja oppilaitosten on selvitettävä oma ”sähköinen kypsyysasteensa”, joka määritellään seuraavasti:
”Missä määrin koulut ja niiden opettajat hyödyntävät tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksen ja sen suunnittelun olennaisena osana ja tarjoavat tekniikan käyttömahdollisuuksia opetuksessa ja muussa toiminnassa.”

Tämä potentiaalisesti valtava kokonaisuus muodostuu kolmesta ulottuvuudesta:

  1. tieto- ja viestintätekniikan infrastruktuurin ja resurssien arviointi

  2. tieto- ja viestintäteknisten resurssien koordinointi organisaatiossa

  3. oppijoiden osallistuminen – tieto- ja viestintäteknisten resurssien käytön laajuus kouluissa sekä opetuksessa että muuten.

Määritelmä tukee käsitystä, jonka mukaan koulujen on suunniteltava huomattavia tekniikkainvestointeja, mikä on aikaavievää. Lisäksi siinä otetaan huomioon se, että koulujen, joissa ollaan valmiita ottamaan tekniikka käyttöön, tulisi tiedostaa, miten tämä innovaatio niveltyy muihin kehittämistoimiin. Myös yksilö voi saavuttaa ”sähköisen kypsyyden”. Tämä työ heijastelee sitä, miten tärkeää on panostaa tekniikan käyttöönoton strategiseen johtamiseen, jotta se toimisi kaikkien oppilaiden hyväksi eikä pelkästään tieto- ja viestintätekniikan edelläkävijöille suunnatuissa hyvin varustelluissa luokissa.

Glover ym. (2005) määrittelevät koulujen ”uranuurtajat, epävarmat ja vastustajat” ja pitävät tätä jaottelua muutoksen hallinnan lähtökohtana. Siinä missä uranuurtajat ovat innovaation eturintamaan kuuluvia opettajia, ”vastustajat suhtautuvat tekniikkaan uhkana, 
joka on omiaan muuttamaan normaalia opettajan ja oppijan välistä suhdetta, myös silloin kun he käsittävät, mistä tekniikassa on kyse”.

Glover ja Miller (2001) tarkastelevat yksittäistä koulua, jossa esitystaulut on otettu kattavasti käyttöön – ja jossa henkilöstö käsittää, ettei se pysty harjaantumaan niiden käyttöön hetkessä. He ”näkevät järkevästi, että osaamista karttuu jopa kolmen vuoden mittaan monista osista koostuvana prosessina”.

On oivallettu, että interaktiivisen esitystaulutekniikan niveltäminen koulun muihin aloitteisiin vie paljon aikaa. Tätä kysymystä onkin syytä tarkastella lähemmin myös EuSCRIBE-hankkeessa, jotta voidaan selvittää, millaisia mahdollisuuksia ministeriöt, alueelliset toimijat ja koulut ovat luoneet tekniikan käyttöönotolle osana koko koulun kehittämistyötä pikemminkin kuin yksittäisenä tieto- ja viestintätekniikan hankkeena.

Kennewell ja Beauchamp (2007) toteavat:
”Jotta interaktiivinen esitystaulutekniikka voisi vastata päätöksentekijöiden odotuksiin ja kasvattajien toiveisiin, saatetaan tarvita uutta tieto- ja viestintätekniikan täydennyskoulutusta, jossa otetaan huomioon uudet tekniset ominaisuudet sekä tarve sulauttaa ne osaksi opettajien pedagogista osaamista ja ajattelua.”

Tämä vahvistaa ihmisten oivaltaneen, että tekniikka on tullut jäädäkseen. On viimeinkin ymmärretty, että tässä ei olekaan kyse taas uuden ”vimpaimen” käyttöönotosta pelkästään koululaisten innostamiseksi tai mielenkiinnon herättämiseksi vaan että se on otettava läpäisyaiheeksi opetussuunnitelmaan ja koulun kehittämistoimiin ja aloitteisin.

Bell (2002) pohtii juuri tätä ajatusta:
”Onko interaktiivinen esitystaulu muutakin kuin lelu tai vimpain? Vastaus on kuuluva ’kyllä’! Asianmukaisella suunnittelulla, valmistelulla ja koulutuksella siitä saadaan tehokas opetusväline, joka voidaan mukauttaa useiden oppiaineiden ja ikäryhmien käyttöön.”

Onkin osuvaa, että kaikki edellä mainitut ja lukuisat muut tutkijat ovat mukana tuoreimmassa julkaisussa, josta tulee epäilemättä keskeinen lähdeteos niin tutkijoille kuin opettajillekin. Teos on nimeltään Interactive Whiteboards: Theory, Research and Practice (”Interaktiiviset esitystaulut: teoria, tutkimus ja käytäntö”, 2010), ja siihen on koottu runsaasti kokemuksia kyseisestä tekniikasta.

Teoksen alkusanoissa Michael Thomas ja Euline Cutrim-Schmid (2010) toteavat:
”Interaktiiviset esitystaulut ovat jälleen kerran osoittaneet, että tieto- ja  viestintätekniset opetusvälineet eivät ole ratkaisu todellisiin pedagogisiin ongelmiin, vaan niistä on pikemminkin tullut erilaisten kaupallisten ja hallinnollisten intressiryhmien eteenpäin potkima poliittinen jalkapallo, jolloin opettajien ja oppijoiden osaksi jää vielä pitkään niiden asentamisen jälkeenkin selvittää, mitä niillä pitäisi tehdä.”

Tämä kiteyttää sekä tutkijoiden että opettajien keskuudessa laajalti hyväksytyt näkemykset. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että tässä raportissa taustoitetaan esitystaulutekniikan nopeaa käyttöönottoa ja määritellään kysymykset, joita EuSCRIBE-hankkeen tulee tarkastella lähemmin kaikkialla Euroopassa.

Seuraavia osa-alueita on käsitelty toistuvasti useissa tutkimuksissa, minkä vuoksi kirjoittaja on keskittynyt juuri näiden kattavien alueiden tarkasteluun:

  • koko luokan opettaminen
  • vuorovaikutteinen/vuorovaikutteisuus/vuorovaikutus
  • opetus ja oppiminen
  • käyttökoulutus ja ammatillinen täydennyskoulutus
  • resurssit.

Tutkijoiden, jotka haluavat syventää näkemystään interaktiivisten esitystaulujen käytöstä, tulisi myös tutustua kirjallisuuteen, jossa käsitellään vuoropuhelun, kysymysten esittämisen sekä oppimisen ja arvioinnin yksilöllistämisen käyttöä opetuksessa ja oppimisessa.