Äänisuunnittelija

Äänisuunnittelija Åke Andersson

1. Toimin tällä hetkellä Yleisradiossa TV1:n tuotantopalvelussa äänenkäsittelyosastolla. Päädyin tekemään työtäni monien vaiheiden kautta: Pääsin ylioppilaaksi vuonna 1964. Syksyllä menin armeijaan. Vapauduttuani varusmiespalveluksesta satuin näkemään lehdestä Yleisradion ilmoituksen alkavasta tarkkailijakurssista. Olin kiinnostunut valokuvauksesta, ja tarkkailijakurssilla oli yhtenä koulutussuuntana TV:n kameramiehen tehtävät. Hain kurssille ja minut kutsuttiin pääsykokeisiin. Läpäisin kokeet ja aloitin opiskelun kameramieheksi studioapulaiskurssilla, joka oli ensimmäinen vaihe. Pian suoritettiin sitten näkötesti, jossa todettiin minulla olevan puutteellinen stereonäkö. Tästä syystä minut siirrettiin opiskelemaan filmiäänilinjalle.

Kolmen kuukauden kurssin jälkeen oli vuorossa työharjoittelujakso. Koska Pasilassa ei ollut tarpeeksi työharjoittelupaikkoja filmiäänitehtävissä, jouduin radion lähetysyksiköihin Fabianinkadulle. Siellä tehtävänäni oli ulosmenevän lähetyksen äänen tarkkailu sekä levyjen ja nauhojen soittaminen. Koska lähetysyksiköissä oli jatkuva henkilöstöpula, pääsin seuraavalle kurssijaksolle vasta kahden vuoden jälkeen.

Varsinainen tarkkailijakurssi alkoi sitten vuoden 1969 alussa. Koska olin kotiutunut radion puolelle, kävin tämän kurssin radiolinjalla. Kurssin jälkeen pääsin radion Tehostoon (tehostearkisto) töihin. Koko Tehosto oli aikoinaan syntynyt kuunnelmatuotannon tarpeisiin, ja työ olikin pääasiassa kuunelmatehosteiden valmistamista ohjaajien toivomusten mukaan. Tähän kuului uusien äänten äänittämistä ja nauhalle arkistoitujen äänien muokkaamista ja yhdistelyä.

1990-luvun alussa kuunelmatöiden osuus alkoi laskea samalla kun televisiotöiden osuus kasvoi. Tästä seurasi, että Tehosto siirrettiin Television organisaatioon. Työnäni oli tähän aikaan kunnelmatehosteiden valmistaminen sekä tehosteiden valmistus ja toimittaminen elokuvaleikkaamoon. 1990-luvun alussa oli Tehostoon hankittu ensimmäinen tietokone äänen jälkikäsittelyä varten. Aloin pikkuhiljaa tutustua siihen ja aloin tehdä pieniä jälkikäsittelytöitä. Samalla perinteisten tehostetöiden määrä väheni , ja näin kehitys vei vähitellen siihen, että keskityin pelkästään tietokoneella tapahtuvaan televisio-ohjelmien äänen käsittelyyn, jota siis teen tänä päivänäkin.

Työni  on erityyppisten ohjelmien äänisuunnittelua ja äänen jälkikäsittelyä. Ohjelma leikataan leikkausosastolla työasemassa. Tämän jälkeen saan leikkaamosta ääniraidat tiedostona, joka konvertoidaan äänityöaseman raidoiksi. Leikatun kuvan saan videona kasettimuodossa. Kuvan siirrän kasetilta optiselle levylle, joka sitten tottelee äänityöaseman käskyjä siirryttäessä aikajanalla (ei kelausaikoja). Tämän jälkeen ohjaajan/toimittajan kanssa käydään materiaali läpi ja suunnitellaan ohjelman äänen rakennetta.

Seuraava työvaihe on olemassa olevan äänen käsittely. Äänityöasemassa on kymmenittäin erilaisia äänenkäsittelyn apuohjelmia, joilla voidaan parantaa kuvauspaikalla taltioitua ääntä.Korjainohjelmilla voi tasata äänen sävyjä. Esimerkiksi takin kauluksen varjoon jääneen langattoman mikrofonin tunkkaista ääntä on mahdollista kirkastaa. Samoin tuulihäiriöitä voi jossain määrin suodattaa pois. Lisäksi häiriöääniä voi leikkaamalla poistaa ja korvata samasta kohtauksesta eri paikasta otetulla virheettömällä materiaalilla. Myös siirtymiä kuvasta toiseen hiotaan joustaviksi. Tämän jälkeen voi lisätä uusia ääniraitoja, joille lisätään musiikkia, erilaisia taustoja, toimintaääniä (esim. askeleita) ja muita tehosteääniä. Mahdollisesti äänitetään selostusääni (joka useimmiten on jo leikkaamossa lisätty). Tämän jälkeen ehkä vielä lisätään kaikuja tai viiveitä ja hillitään äänen huipputasoja limitteriohjelmalla.

Viimeinen työvaihe on ns. miksaus. Se tarkoittaa kaiken materiaalin äänenvoimakkuuksien sekoittamista niin, että kaikki kuuluu sopivissa suhteissa. Puhe ei saa jäädä liiaksi musiikin tai tehosteiden varjoon. Miksaus on automatisoitu niin, että pienen osan kerrallaan voi tietokoneeseen kytketyillä liukusäätimillä säätää kohdalleen. Miksaus on vielä syytä tarkistuskuunnella tavallisen television kaiuttimista mikäli suinkin aikaa on.

2. Työni on tietenkin alusta asti ollut vahvasti teknologiapainotteista.Tällä hetkellä teen työtäni yhdessä toimittajien/ohjaajien kanssa. Molempien päämääränä on hyvän ohjelman aikaansaaminen. Siihen tarvittavien teknisten välineiden käyttäminen on minun tehtäväni. Pääasiallinen työvälineeni on Macintosh työasema sekä sen Pro Tools-äänenkäsittelyohjelma apuohjelmineen.  Lisäksi käytössä on digitaalinen äänimikseri studioäänityksiä varten. Tietokoneeseen on vielä liitetty Pro Control lisälaite, jolla voi käsityönä säätää ääntä liukusäätimiä käyttäen. Edelleen on käytössä optinen videontoistolaite, DVD/CD- soitin, DAT-nauhuri sekä näytöt  tietokonetta, videokuvaa ja äänen tasomittaria varten.

Työasema on kytketty äänenkäsittelyn muiden tietokoneiden kanssa sisäiseen verkkoon, jonka kautta mm. äänitehosteita on saatavissa suoraan työasemaan. Etäkäytössä on konehuoneessa sijaitsevia DVcam ja Beta videonauhureita, joille valmis ääni siirretään työn valmistuttua. Työhuoneessa on myös PC-tietokone, joka on kytketty Yleisradion verkkoon, jonka kautta pääsee selaamaan levystön ja ääniarkiston kokoelmia sekä digiarkiston kautta jopa kopioimaan materiaalia.

3. Alussa oli tietenkin suuri ihme, että ääntä ylipäätään pystyttiin taltioimaan. Ensin se tapahtui vahalieriölle, myöhemmin erilaisille levyille. Sitten keksittiin teräslankamagnetofoni ja myöhemmin nauhaa käyttävä kelanauhuri. Kelanauhureiden kehitys kuvaa hyvin yleistä kehitystä alalla. Ensin oli hienoa, että nauhalle pystyttiin taltioimaan ääntä ja toistamaan se niin hyvälaatuisena, että tuskin huomasi eron alkuperäiseen. Taltioitua ääntä pystyttiin myös editoimaan leikkaamalla nauhaa mekaanisesti.  Sitten keksittiin, että nauhalle voi äänittää useampia raitoja. Tämä mahdollisti stereo- ja myöhemmin monikanavataltioinnit.

Äänenkäsittelyssä tapahtui suuri harppaus kun neliraitakone tuli käyttöön.Vähitellen kehitys toi lisää ääniraitoja, mutta aina keksittiin uusia menetelmiä niiden hyödyntämiseen ja mikään raitamäärä ei tuntunut riittävän. Samalla kun lisääntyneellä raitamäärällä tavoiteltiin parempaa laatua lopputuotteeseen luultiin sen säästävän aikaa. Kuitenkin jatkuva uusien mahdollisuuksien ulosmittaaminen aiheutti sen, että mainittavaa aikasäästöä ei syntynyt. Toivottavasti kuitenkin laatu parani.

Yleinen siirtyminen digitaalitekniikkaan on sitten lopullisesti räjäyttänyt pankin ajatellen ääniraitoja. Nykyiset ääniraidat ovat vain tietokoneen näyttöruudulla näkyviä virtuaaliraitoja ja itse ääni on tiedostoina tietokoneen kiintolevyillä. Nykyään työasemakäytössä voi olla satoja ääniraitoja ja työasemia voidaan yhdistää niin, että esimerkiksi suuressa elokuvaäänimiksauksessa yhdessä työasemassa on pelkästään näyttelijöiden puhetta, toisessa musiikkia, kolmannessa toiminta- ja askelääniä jne.

Digitaaliajan alussa on kuitenkin ollut havaittavissa myös tietynlaista liiallista uuden tekniikan ihailua. Helposti kaikkea vanhaa pidetään aikansa eläneenä, mutta esimerkiksi vanhoja hyvälaatuisia kelanauhoja on vielä käytössä esimerkiksi Yleisradion arkistoissa. Arkistokäytössä on lisäksi puhuttu paljon uuden tekniikan haavoittuvuudesta ajatellen pysyvää arkistointia. CD-ja DVD-levyjen kestävyydestä on ristiriitaisia tietoja. Pysyviä arkistoja ei kannata niille kerätä. Arkistoissa olevat kelanauhat ovat suhteellisen hyväkuntoisia vielä 50 vuoden arkistoinnin jälkeen, vaikka diskanttiäänet ovat hieman vaimentuneet ja kohina on hieman lisääntynyt.

4. Teknologia on varmasti tehnyt työni mielenkiintoisemmaksi. On enemmän mahdollisuuksia saavuttaa toivottu päämäärä. Koko tekniikka on kehittynyt niin, että laitteista on tullut pienempiä ja helppokäyttöisempiä samalla kun niiden hinta on laskenut. Samalla digitaalitekniikkaan siirtyminen on vaatinut paljon uuden opiskelua. Sellaisille henkilöille, jotka eivät ole kiinnostuneita tietotekniikasta, tämä vaihe on ollut aika rasittava (en onneksi kuulu heihin). Ohjelmien monimuotoisuus vaatii sen, että näytölle on mahdutettava paljon informaatiota, josta taas seuraa silmien joutuminen alttiiksi kovalle rasitukselle.

Kielteistä työasematyöskentelyssä on myös, että aina ei malta pitää taukoja,ja alussa olikin hiirenkäytön aiheuttama tenniskyynärpää vaivanani. Vanha tekniikka vaati enemmän liikkumista paikasta toiseen, mikä oli hyväksi.. Nykyään juuttuu helposti huoneeseensa eikä ole yhtä paljon tekemisissä työtovereidensa kanssa kuin ennen. Työvuorolistat on myös siirretty tietokoneohjelman kautta hoidettaviksi. Samoin valmistuneen työn nauhatiedot pitää päivittää nauhojenhallintaohjelmaan sekä lähetyshallintaohjelmaan. Nämä aiheuttavat jonkin verran ylimääräistä työtä, joka ei kuulu varsinaiseen äänityöhön.

Ylemmässä kuvassa ääninauhureita vuodelta 1967 ja alemmassa äänenkäsittely-yksikkö vuodelta 2005. Molemmat kuvat ovat Åke Anderssonin kuvaamia.