Mielikuvat kohtaavat mediakuvassa

16.10.2000 palestiinalaisten ja israelilaisten yhteenotto Ramallahissa, Palestiinassa. © Gamma / Emilio Paoni / SKOY.
Kesä 2003 lastenjuhlat Nuseiratissa, Gazassa. Helsingin Sanomat 26.10.2003. © Laura Junka.

Kaksi kuvaa Palestiinasta. Kumpikin niistä kertoo elämästä alueella, jota mediassa kuvataan yleensä väkivallan kautta.

Kansainvälisessä levityksessä oleva kuva palestiinalaisnuorukaisesta kertoo medialle tyypillistä tarinaa loppumattomalta vaikuttavasta koston kierteestä ja sen kasvottomiksi jäävistä osallisista.

Valokuvaaja Laura Junkan kuvareportaasissa puolestaan näkyy palestiinalaisten ihmisten tavallinen arki; työnteko, ostoksilla käynnit, kotityöt, juhlat. Tämänkaltaisia kuvia Palestiinasta tai muilta konfliktialueilta ei valtamediassa usein näe.

Kuvat jokapäiväisestä elämästä antavat katsojalle samaistumisen ja osallisuuden tunteita. Näistä kokemuksista kumpuaa todellinen kohtaaminen torjumisen sijaan.

  • Mitä nämä kuvat kertovat Palestiinasta ja palestiinalaisista?
  • Mikä on mielestäsi ollut kuvaajan oma rooli kuvaustilanteessa?
  • Mitkä kuvien elementit kertovat väkivallasta, mitkä arkisesta perhe-elämästä?
  • Mitä asioita kuvaajat ovat kuvissaan korostaneet?
Minna Eskola ja Kanerva Vainio