Digitaalinen kuvankäsittely ja totuudellisuuden vaatimus

Uudessa-Seelannissa toteutetun mainoskampanjan juliste, jonka tarkoituksena oli herättää keskustelua geneettisesti muunnellun ruuan etiikasta. Mainoksen aiheena on geneettisesti muunneltu nelirintainen nainen, joka on kiinnitetty lypsykoneeseen. Monet kampanjan nähneistä luulivat, että mallilla on todellisuudessa neljä rintaa. © Camera Press/ED/CB/SKOY.

Digitaalisen kuvankäsittelyn myötä kaikkien ulottuville on tullut tekniikkaa, jolla valokuvan rooli todellisuuden jäljentäjänä asetetaan yhä useammin kyseenalaiseksi. Valokuva perustuu olettamukseen, että sen esittämä tilanne on ollut totta kameran sulkimen räpsähtäessä. Onko oikein käsitellä kuvaa, vaikka vain poistaakseen linssissä ollut roska? Entäpä yksityiskohdan poistaminen, muuttaako se kuvan sanomaa? Missä yhteydessä kuvaa voi käyttää, jos sitä on manipuloitu kuvan ottohetken jälkeen?

Näihin kysymyksiin ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Niistä kiistellään, ja ristiriitaisten tulkintojen kanssa on totuttava elämään. Se mikä tänään nähdään epäilyttävänä, voi huomenna olla jo yleinen käytäntö. Huomio tulisi ehkä keskittää laajempiin kuvien välittämiin totuudellisuuden ongelmiin, kuten kuvaajan aiheiden, kohteiden ja tyylin valinnan tarkkailuun, samoin kuin toimituksen työskentelyyn koskien kuvien valitsemista, rajaamista ja taittoa.

Yhä suurempi vastuu kuvan lukemisesta lankeaakin katsojalle itselleen. Mediassa kuvat elävät vain hetken, mutta mielikuviin ne jättävät ikuisia merkkejä. Lopullinen kuva muodostuu vasta katsojan omassa mielessä ja hänen omista tulkinnoistaan.

Minna Eskola ja Kanerva Vainio