Koulukiusaamisen vastaisen toimintamallin laatiminen

Tietoisuuden herättäminen ongelmasta ja tiedon hankinta  
Toimintamallin laatiminen  
Toimintamallin täytäntöönpano ja arviointi  
Muita kiusaamisen muotoja  
Lopuksi
Kirjallisuutta

Syksyllä 2003 voimaan tullut koululainsäädäntö velvoittaa koulutuksen järjestäjän laatimaan opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelman opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanemaan suunnitelman ja valvomaan sen noudattamista ja toteutumista. Tässä kirjoituksessa tarkastelen kiusaamisen vastaisen toimintasuunnitelman laatimista ja toimeenpanoa sekä sitä, miten tällaisen mallin toteutumista tulisi valvoa.

Minkä tahansa koko koulua koskevan toimintamallin kehittämisessä voidaan erottaa ainakin seuraavat vaiheet: 1) tietoisuuden herättäminen ongelmasta ja sen vakavuudesta, 2) tiedon hankinta toimintamallin kehittämisen pohjaksi, 3) toimintamallin laatiminen, 4) mallin täytäntöönpano ja 5) mallin arviointi.

Tietoisuuden herättäminen ongelmasta ja tiedon hankinta

Kiusaamisesta ja sen vähentämisestä on jo olemassa varsin paljon sellaista tietoa, joka on avuksi kiusaamisen vastaisen toimintamallin tai -ohjeen laatimisessa. Tutkimukset osoittavat, että tietyt lapset ovat suuremmassa riskissä joutua kiusatuksi kuin toiset. Tiedetään myös, että koulukiusaajan ”klassiset” tuntomerkit (heikot sosiaaliset taidot, ongelmainen kotitausta) eivät ehkä aina autakaan tunnistamaan luokan kiusaajaa.  Kiusaamista sivusta seuraavat oppilaat puolestaan tulevat usein omalla toiminnallaan myötävaikuttaneeksi kiusaamisen jatkumiseen. On kuitenkin voitu osoittaa, että kiusaamista voidaan vähentää, kunhan asiaan todella sitoudutaan ja siihen ollaan valmiita myös käyttämään resursseja (Salmivalli, 2003). Koulun kiusaamisen vastaisen toimintamallin tulee olla tutkimustiedon ohjaamaa. Tätä tietoa on olemassa, ja sitä kannattaa hankkia kun koulun toimintamallia aletaan suunnitella. Tämän tiedonhankintavaiheen edellytys tietysti on, että koulun aikuisten parissa on herännyt tietoisuus kiusaamisesta olemassa olevana ongelmana, joka koskettaa jokaista koulua – myös sitä omaa.

Toimintamallin laatiminen

Kiusaamisen vastaisen toimintamallin laatimisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota kahteen seikkaan. Ensinnäkin mallin tulee olla riittävän konkreettinen. Vaikka "kaikkeen kiusaamiseen puututaan välittömästi" on hyvä lähtökohta, se ei vielä riitä kiusaamisen vastaiseksi toimintamalliksi; se ei kerro, miten puututaan tai kuka puuttuu ja mitä tehdään, jos kiusaaminen puuttumisesta huolimatta jatkuu edelleen. Toiseksi jos toimintamallin tarkoituksena todella on antaa eväitä kiusaamisen vähentämiseen, sen tulisi koskea nimenomaan kiusaamista eikä esimerkiksi kaikkia mahdollisia järjestyshäiriöitä, tappeluita tai muita ongelmatilanteita, joita koulussa kohdataan.

Toimintamallissa olisikin hyvä määritellä aivan ensiksi se, mitä tässä mallissa tarkoitetaan kiusaamisella eli mikä on sellaista toimintaa, jota malli koskee. Näin kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on yhteinen näkemys siitä, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta. Hyvin yleinen kiusaamisen määritelmähän on, että se on tahallista ja toistuvaa, suhteellisen puolustuskyvyttömään lapseen tai nuoreen kohdistuvaa negatiivista toimintaa. ”Puolustuskyvyttömyys” voi johtua esimerkiksi siitä, että kiusattu on fyysisesti heikko, hänellä ei ystäviä, hän on luokassa huonossa asemassa tai kiusaajia on useita ja kiusatun on siksi vaikea puolustautua. Sisällyttämällä tämä kohta kiusaamisen määritelmään on haluttu tehdä ero kiusaamisen ja esimerkiksi kahden tasaväkisen oppilaan välisten tappelujen (toistuvienkin) välille. ”Negatiivinen toiminta” voi olla mitä tahansa aggresiivista käyttäytymistä, uhkailua tai tahallista pahan mielen aiheuttamista.

Kiusaamisen vastaisessa mallissa olisi hyvä ottaa kantaa siihen, miten kiusaamisen ilmitulemista edistetään. Tutkimukset osoittavat, ettei kaikki jatkuvakaan kiusaaminen tule aina opettajien tietoon. Esimerkiksi itse löydän oman työyhteisöni verkkosivuilta ohjeet työpaikkakiusaamisen varalta. Koululaisille tulisi samalla tavalla olla selvää, että kiusaaminen ei ole sallittua ja koulun aikuiset ovat valmistautuneita puuttumaan siihen. Lasten ja nuorten tulee tietää, mistä ja miten he voivat hakea apua kiusatuksi joutuessaan. Tähän pitää olla olemassa helppo tapa (sähköpostiosoite tai ”kirjelaatikko” johon voi jättää asiasta viestin, luokille nimetyt kummi- tai tukioppilaat, joille asiasta voi kertoa tms.). Toimintamallissa on hyvä ottaa kantaa myös siihen, miten vanhempien tulee toimia saadessaan tietää kiusaamisesta, esimerkiksi kenelle koulussa asiasta tulee ilmoittaa.

Toimintamallin keskeisimmän ytimen muodostavat seuraavat asiat: kenellä on vastuu kiusaamistapauksen selvittelystä ja millä keinoin selvittely tapahtuu eli mitkä ovat ne konkreettiset toimenpiteet, joihin ryhdytään kun kiusaamistapaus tulee esiin. Monissa kouluissa on hyviä kokemuksia selkeästä vastuunjaosta, jolloin erillisen "kiusaamistyöryhmän" tehtävänä on puuttua kiusaamistapauksiin. Tällöin siis esimerkiksi luokanopettaja ei (välttämättä) ole se henkilö, joka kiusaamistapauksia selvittelee: selvittelijänä voi toimia tähän tarkoitukseen asiantuntemusta hankkinut tiimi, joka voi olla esim. oppilashuoltotyöryhmän osa tai kokonaan siitä erillinen työryhmä.

Akuutteihin kiusaamistapauksiin puututaan useimmiten selvittelykeskustelujen avulla. Näitä keskusteluja käydään usein ensin erikseen eri osapuolten (kiusattu, kiusaaja[t]) kanssa. On suositeltavaa, että yhteinen keskustelu on vasta sitten, kun tilanne on jo saatu laukeamaan ja kiusaaminen on loppunut. Tällöin yhteistapaaminen on kaikille turvallinen tilanne. Tapaamisen tarkoituksena on varmistaa, että jo aikaansaatu muutos jää pysyväksi. Selvittelykeskusteluita on kuvattu yksityiskohtaisesti mm. tämän kirjoituksen lopussa mainitussa kirjallisuudessa. Mainittakoon tässä kuitenkin vielä, että ainoa mahdollinen (eikä välttämättä aina edes paras) malli ei ole sellainen, jossa tilanteen selvittely alkaa kiusaajan ja kiusatun sekä kummankin vanhempien kutsumisella yhteiseen palaveriin koululle. Usein on hyvä lähteä liikkeelle yksilökeskusteluista: niissä asiaa hoitavan aikuisen on helpompi pitää langat käsissä kuin isossa kokouksessa - vielä lisää tehoa yksilökeskusteluihin saadaan, jos niitä on vetämässä kaksi aikuista. Yhteistyö kotien kanssa on toki tärkeää, ja toimintamallissa on syytä miettiä miten kiusaamistapauksissa toimitaan yhteistyössä lasten vanhempien kanssa sekä miten ja missä vaiheessa vanhemmat otetaan mukaan kiusaamisen vastaiseen työhön.

Kiusaamistapauksiin puuttumisen tärkeä osa on systemaattinen seuranta. Kun tilanteesta on keskusteltu eri osapuolten kanssa, on syytä samantien sopia, milloin tavataan uudelleen ja tarkistetaan, että tilanne todella on muuttunut. Kiusaamisen vastaiseen toimintamalliin tulee sisällyttää myös ohjeet siitä, miten toimitaan jos aikuisten puuttuminen, esimerkiksi kiusaajan kanssa käyty vakava keskustelu ei tehonnut vaan kiusaaminen jatkuu edelleen. Tässä vaiheessa on ehkä paikallaan ottaa käyttöön yhteisesti sovitut sanktiot, kutsua vanhemmat koululle tai ryhtyä muihin sovittuihin toimenpiteisiin.

Paitsi varsinaiseen akuuttiin kiusaamistapaukseen puuttumisen varalle toimintamallin olisi hyvä antaa eväitä myös kiusaamista ennalta ehkäisevään työhön. Tämä on usein koko luokan tasolla tapahtuvaa toimintaa. Oppilaille on annettava tietoa kiusaamisesta, sen eri muodoista ja sen seurauksista. Heille tulee kertoa kiusaamiseen liittyvistä ryhmämekanismeista ja -rooleista, siitä, miten helposti lapset tulevat menneeksi mukaan kiusaamiseen ja edesauttaneeksi sen jatkumista, vaikka oikeasti eivät lainkaan hyväksy kiusaamista. Heidät tulisikin saada pohtimaan omaa osuuttaan tilanteissa, joissa jotakuta kiusataan. Oppilaiden kanssa tulee miettiä vaihtoehtoisia, rakentavia tapoja toimia kiusaamistilanteissa ja mahdollisesti yhdessä muokata näitä toimintatapoja luokan kiusaamisen vastaisiksi säännöiksi. Yhdessä voidaan miettiä, miten jokainen voi omalta osaltaan olla rakentamassa kouluyhteisöä, jossa kaikkien on mukava olla.

Kiusaamisen vastaisessa toimintamallissa voidaan esimerkiksi sopia, että jokaisella luokka-asteella käytetään tietty tuntimäärä asian käsittelyyn tai että kaikkien kouluun tulevien uusien vuosiluokkien kanssa käsitellään koulukiusaamista ja laaditaan luokan kiusaamisen vastaiset säännöt. Voidaan myös määritellä, missä oppiaineessa asiaa käsitellään. Uusissa opetussuunnitelman perusteissa kiusaamiseen liittyviä teemoja käsitellään sekä terveystieto-oppiaineessa että turvallisuus-aihekokonaisuudessa.
Kiusaamisen vastaisen toimintamallin mahdollisia sisältöjä on koottu taulukkoon 1.

Mitä kiusaaminen on?
Miten kiusaamistapauksista saadaan tietää tässä koulussa? Kenelle esille tulleista kiusaamistapauksista tulee ilmoittaa?
Kuka tai ketkä käyvät lasten kanssa keskusteluja?
Milloin, missä tai miten keskustelut käydään? Keitä keskustelussa on mukana? Mikä on keskustelun tavoite ja miten tähän päästään?
Miten pian seurantakeskustelu(t) pidetään?
Miten huolehditaan, ettei kiusaaminen ala uudelleen? Miten tästä varmistutaan?
Miten toimitaan, jos kiusaaminen edelleen jatkuu tai alkaa uudelleen?
Miten puututaan epäsuoraan kiusaamiseen?
Miten ennalta ehkäisevästä työstä huolehditaan? Mitkä asiat kaikkien lasten kanssa on käytävä läpi?
Miten kiusaamisen ilmitulemista edistetään? Miten kiusatut voivat ilmoittaa asiasta?
Miten koulun aikuisten asiantuntemusta edistetään ja pidetään yllä?
Miten toimintamallin toteutumista valvotaan?
Miten tietoa käytännön kokemuksista kartutetaan?
Miten ja kuinka usein aikaansaatuja tuloksia arvioidaan?
Taulukko 1. Kiusaamisen vastaisen toimintamallin mahdollisia sisältöjä.

Toimintamallin täytäntöönpano ja arviointi

Kun toimintamalli on valmis, on sitä hyvä arvioida ainakin kahdesta näkökulmasta: 1) onko se todella aktiivisesti käytössä ja millaisia käytännön kokemukset mallin käytöstä ovat, sekä 2) tuottaako se toivottua tulosta eli saadaanko kiusaaminen vähenemään.

Kokemuksia mallin käytöstä voidaan kerätä esimerkiksi yksinkertaisella opettajien täyttämällä kyselyllä tai pitämällä systemaattisesti kirjaa kiusaamistapauksiin puuttumisesta. Millainen tapaus oli kyseessä, miten ja kuka siihen puuttui ja millaisin tuloksin? Mikä tuntui toimivan, mikä ei? Tästä kertyy ajan mittaan kallisarvoista tietoa koulun aikuisten käyttöön.

Saavutettuja tuloksia on toki hyvä arvioida myös suoraan lapsilta kysyen, esimerkiksi vuosittain toteutetun kyselyn avulla. Kyselylomakkeessa on hyvä esittää ensin kiusaamisen määritelmä (Esimerkiksi: kiusaaminen on sitä, kun yhdelle ja samalle oppilaalle aiheutetaan toistuvasti pahaa mieltä esimerkiksi tönimällä, lyömällä, pilkkaamalla ja haukkumalla, sulkemalla ryhmän ulkopuolelle tai jollain muulla tavalla; kiusaamista ei ole se, kun kaksi tasaväkistä oppilasta riitelee tai tappelee keskenään.) ja pyytämällä sen jälkeen oppilaita itseään arvioimaan, kuinka usein heitä on kuluvan lukukauden aikana kiusattu (vaihtoehdot esim. useita kertoja viikossa, noin kerran viikossa, harvemmin tai ei lainkaan). Systemaattisesti kiusatuiksi on tapana katsoa ne oppilaat, joita on kiusattu kerran viikossa tai useammin. Samoja vastausvaihtoehtoja käyttäen voidaan selvittää, moniko oppilas on osallistunut toisten kiusaamiseen ja kuinka usein. Koulun tilanteen muutosta voidaan seurata näiden kahden kysymyksen avulla ainakin neljästä eri näkökulmasta:

  1. Onko toistuvasti kiusattujen oppilaitten osuus vuoden aikana vähentynyt?
  2. Onko niiden oppilaiden osuus lisääntynyt, joita ei kiusata lainkaan?
  3. Onko toistuvasti muita kiusaavien oppilaiden osuus vähentynyt? ja
  4. Onko niiden oppilaiden osuus lisääntynyt, jotka eivät lainkaan ole osallistuneet muiden kiusaamiseen?

Kyselyjen tekemiseen liittyy myös juridisia kysymyksiä, joita selvitetään mm. Susanna Lahden artikkelissa ”Kiusaamiskyselyt kouluissa”.

Muita kiusaamisen muotoja

Suurin osa koulukiusaamisesta on oppilastoverien välistä. Eteen voi kuitenkin tulla myös tilanteita, joissa opettaja aiheuttaa lapsille tai nuorille turvattomuutta ja pelkoa asiattomalla käytöksellään, jopa suoranaisella kiusaamisella. Norjalaistutkimuksen mukaan 1–2 prosenttia oppilaista joutuu opettajan toistuvan kiusaamisen kohteeksi. Koska nämä tapaukset ovat ilmi tullessaan usein hyvin hankalia, on kiusaamisen vastaista suunnitelmaa laadittaessa niistäkin hyvä keskustella ja yhteisesti sopia menettelytavoista.

Muitakin kiusaamisen muotoja voi kouluyhteisössä toki esiintyä (aikuisten välinen työpaikkakiusaaminen tai tilanne, jossa oppilas tai oppilaat kiusaavat tai uhkaavat opettajaa); myös näiden tilanteiden varalle on koko työyhteisön hyvinvoinnista huolehtivassa koulussa varauduttu.

Lopuksi

Parhaimmillaan kiusamisen vastaisen toimintamallin kehittäminen on prosessi, jonka aikana koulun aikuiset hankkivat tietoa kiusaamisesta, pohtivat ja valitsevat näistä juuri omalle koululle sopivia kiusaamiseen puuttumisen ja sen ennaltaehkäisemisen tapoja ja kaiken tämän kautta sitoutuvat kiusaamisen vastaiseen työhön. Myös oppilaita on tärkeää kuulla kehittämisprosessin aikana, ja asiasta on hyvä keskustella vanhempien kanssa esimerkiksi koulun vanhempainilloissa. Valmis toimintamalli kannattaa lähettää lasten mukana koteihin vanhempien nähtäväksi. Lapsille koulun toimintamalli luo parhaimmillaan turvallisuuden tunteen. He tietävät, että kiusaaminen on ehdottomasti kiellettyä ja sen estämiseen on koulussa varauduttu.

Kirjallisuutta

Suomenkielistä kirjallisuutta

Hamarus, Päivi. (1998). Älä kiusaa mua! Miten tunnistan ja estän koulukiusaamisen. Länsi-Suomen lääninhallituksen julkaisuja.

Ljungström, K. (1999). Mobbaus koulussa. Käsikirja mobbauksesta ja sen selvittämisestä Farsta-menetelmällä. Kauniainen: Jessica Lerche F:a.

Olweus, D. (1992). Kiusaaminen koulussa. Helsinki: Otava

Pikas, A. (1987) Irti kouluväkivallasta. Espoo: Weilin & Göös.

Roland, E. (1983). Kiusanteosta toveruuteen. Kouluväkivallan torjuntatapoja. Helsinki: Otava.

Salmivalli, C. (1998). Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä. Tampere: Gaudeamus.

Salmivalli, C. (2003). Kiusaamiseen puuttuminen. Kohti tehokkaita toimintamalleja. Opetus 2000 -sarja. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Kansainvälistä kirjallisuutta

Juvonen, J.  & Graham, S. (2001). Peer harassment in school: The plight of the vulnerable and victimized. New York: Guilford Press.

Sharp, S., & Smith, P.K. (1994). Tackling bullying in your school. A practical handbook for teachers. London: Routledge.

Smith, P., Pepler, D., & Rigby, K. (2004). Bullying in Schools: How successful can interventions be? Cambridge: Cambridge
University Press.

Sullivan, K., Cleary, M., & Sullivan, G. (2004). Bullying in secondary schools. What it looks like and how to manage it? London: Paul Chapman Publishing.

Christina Salmivalli