Miten puhua lapsille tuhoista?

Tytti Solantaus, lastenpsykiatri, LKT
Kehittämispäällikkö, Stakes
Julkaistu Helsingin Sanomissa 15.9.01, sovellettu Aasian tuhoihin 4.1.2005.

Koskee lapsia, jotka eivät ole menettäneet omaisiaan.

Läheisillä aikuisilla on ratkaiseva merkitys siihen, mitä lapset ottavat elämänsä eväiksi katastrofiuutisista. Lapset ymmärtävät asioita konkreettisemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin aikuiset.

Siksi on tärkeää, että asioista keskustellaan. Keskustelussa sekä kuunnellaan että puhutaan.

Joskus aikuisten on kuitenkaan vaikea tietää, miten puhua. Tässä muutamia vinkkejä:

Kuulostele, mitä lapsen mielessä liikkuu. Viritä keskustelua: "Katsoitko televisiota?", "Mitä siitä ajattelet?", "Miltä se tuntui?" "Ovatko kaverit puhuneet tästä? Mistä te puhuitte?"

Viritä keskustelua: "Katsoitko televisiota?", "Mitä siitä ajattelet?", "Miltä se tuntui?"

Selvitä lapselle, että hän ja hänen läheisensä ovat turvassa. Jos lapsen omainen tai tuttu on ulkomailla, kerro, että vaaratilanne on ohi eikä omaisella ole vaaraa.

Rohkaise lasta kertomaan peloistaan.

Tavallisimpia pelkoja ovat: se tapahtuu uudelleen; joku läheinen kuolee tai vahingoittuu; lapsi joutuu eroon vanhemmistaan. Voit itsekin ottaa nämä asiat esille toteamalla, että lapset usein pelkäävät tällaisia asioita. Älä mitätöi lapsen huolta kuolleista ja vahingoittuneista, sillä se osoittaa, että lapsella on kyky tuntea myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan. Kerro, että kymmenet ja sadat ihmiset ovat auttamassa vahingoittuneita.

Lapsi voi samaistua televisiosta näkemiinsä kärsiviin ihmisiin, erityisesti lapsiin, jotka ovat menettäneet vanhempansa tai loukkaantuneet. Lohduta lasta, pidä sylissä, sure hänen kanssaan, mutta kerro, että myös näitä lapsia autetaan, paikalla on lääkäreitä ja hoitajia ja lapsille etsitään kodit.

Jos kuolema askarruttaa lasta, kerro siitä sen mukaisesti, mitä itse siitä uskot. Jos olet opettaja ja lapsen huoli tulee esille koulussa tai päiväkodissa, kehota lasta puhumaan asiasta kotona ja kerro vanhemmille, mitä olette puhuneet.

Puhukaan siitä, miten katastrofin uhreja voidaan auttaa.  Kerro, miten ihmiset, maat ja avustusjärjestöt ovat aikaisemminkin tehneet.

Lapsi haluaa myös itse olla avuksi. Anna hänen pudottaa rahaa avustuslaatikkoon ja kerro hänelle, jos olet itsekin auttanut avustusjärjestöjä. Konkreettinen auttaminen helpottaa lapsen avuttomuuden tunnetta.  Se kasvattaa lapsessa myös kykyä tuntea myötätuntoa ja antaa hänelle kokemuksen, että vaikeissakin asioissa voidaan jotain tehdä. Samalla tuet lapsen arvomaailman kehittymistä kohti toisen ihmisen kunnioitusta ja yhteistä vastuuta.

Keskustelu kaikkien mielessä olevista ajankohtaisista asioista luo pohjaa monille muille keskusteluille tulevaisuudessa. Jos niistä ei keskustella, se välittyy lapselle puhumattomuuden kulttuurina, joka heijastuu hänen tapaansa käsitellä asioita myöhemminkin.

Jotkut lapset voivat kokea katastrofiuutiset liian järkyttävinä. Sen seurauksena lapsi voi "jäädä kiinni" niihin, jolloin hän haluaa seurata kaikkia mahdollisia uutisia. Hän ehkä puhuu asiasta jatkuvasti tai leikkii toistuvasti tiettyä katastrofia toistavia leikkejä.
Lapselle voi myös tulla tunne-elämän tai muita käyttäytymisen muutoksia. Pieni lapsi voi ahdistua joutuessaan eroon vanhemmistaan. Kaikenikäiset lapset voivat pelätä nukkumaanmenoa, nähdä painajaisia, kärsiä keskittymisvaikeuksista, tulla ärtyneiksi ja aggressiivisiksi tai vetäytyä kuoreensa.

Nämä ovat viestejä siitä, että tapahtumat ovat olleet lapselle liian rankkoja, eikä hän pysty yksin niitä jäsentämään ja hallitsemaan. Hänellä voi myös olla asiasta pelottavia väärinkäsityksiä. Hän tarvitsee enemmän yhdessäoloa läheisen aikuisen kanssa, sylissä ja kainalossa oloa, paluuta arkeen ja asian purkamista. 

Asian purkamisen voi auttaa alkuun piirroksilla ja leikillä, jolloin aikuinen voi kysyä, mitä niissä tapahtuu. Keskustelu voi paljastaa väärinymmärryksiä, jotka johtuvat lasten tavasta solmia yhteen uutisten tapahtumia ja omia elämäntilanteitaan. Lapsi voi esimerkiksi pelätä, että oma kotitalo sortuu tai matkoilla oleva äiti katoaa.

Lapsi tarvitsee myös tavallista päivärytmiä, niin rutiineja kuin iloisia yllätyksiä, tunnetta siitä että elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Rajoita uutisten katsomista, mutta älä pelkästään kiellä, vaan ohjaa lapsen mielenkiinto muualle tekemällä jotain mukavaa hänen kanssaan.

Jos lapsen ongelmat näkyvät koulussa ja päivähoidossa, on vanhempien ja työntekijöiden syytä keskustella kanssa yhteisistä toimintalinjoista. Jos lapsen oireet jatkuvat, kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan, perheneuvolaan tai koulun oppilashuoltoon.