Elinikäistä oppimista

Kulttuurien kohtaaminen on kouluesimerkki elinikäisestä oppimisesta. Se on tie, jolla on paljon mutkia, ylä- ja alamäkiä; matka on pitkä ja vaikea, mutta mielenkiintoinen. Parhaan annin itse kukin saa tästä prosessista, jos uskaltaa panna siihen itsensä likoon. Se on rankaa, mutta toisaalta, meillä ei ole enää paluuta menneisyyteen, tilanteeseen, jossa Suomen kouluissa ei ollut näin paljon eri kulttuureista kotoisin olevia maahanmuuttajaoppilaita.

Kulttuurien kohtaamisessa mielenkiintoista on se, että oppii jatkuvasti sellaisia uusia asioita, joita ei odottanut oppivansa, valitettavasti sekä hyviä että huonoja. Kuten Fernando Ortiz sanoi, kulttuurien kohtaamisessa kaikki osapuolet saavat ja antavat jotain toisilleen. Ollaan mukana rakentamassa entistä kansainvälisempää ja monikulttuurisempaa Suomea!

Leena Haapaniemi / Kuva: Sininen verstas, Helsingin kaupunki