Kulttuurit muhivat kuin suuressa padassa

Koska kulttuurit ovat eläneet toistensa kanssa vuorovaikutuksessa vuosituhansia, tätä kehitysprosessia on tutkittu jo kauan eri puolilla maailmaa. Fernando Ortiz on tutkinut monikulttuurisen Karibian eri väestöryhmien monien vuosisatojen aikaista kohtaamista ja kehittänyt kätevän transkulturaatioteorian, joka auttaa ymmärtämään kulttuurien kohtaamisen eri vaiheita. Teorian perusajatuksena on se, että sekä vieraaseen kulttuuriin tulija että vastaanottaja ovat molemmat kohtaamisessa tasavertaisia eli saavat yhtä lailla vaikutteita toinen toisiltaan, olivatpa he sitten valtaväestöä tai uusia tulokkaita. Yhdessä he osallistuvat uuden kulttuurin luomisprosessiin. Ortiz lähtee siitä, että kulttuuri on luonteeltaan dynaamista, alati muuttuvaa. Hän vertaa sitä pataan, johon erilaiset ainekset, lihat, vihannekset ja mausteet heitetään eri aikaan ja jotka yhdessä muhiessaan synnyttävät jatkuvasti erilaisia makuja ja muotoja. Tässä prosessissa häviää aina osa vanhan kulttuurin piirteistä, mutta tilalle syntyy uusia. Sama tapahtuu lapsen syntymässä: vaikka hän perii jotain molemmilta vanhemmiltaan, on hän aina erilainen kuin kumpikaan heistä.

Ortiz jakaa kulttuurien kohtaamisprosessin eri vaiheisiin: vihamielinen tai kyräilyvaihe, mukautuminen, sopeutuminen, oman kulttuurin haltuunotto ja eheytyminen eli uuden kulttuurin syntyminen. Vaikka nämä vaiheet ovatkin erillisiä kulttuurien kohtaamisessa, ne voivat tapahtua myös yhtä aikaa eri ryhmien sisällä, aivan kuten porkkanat kypsyvät hitaammin kuin kukkakaali samassa keitossa.

Kyräily

Kun kahden eri kulttuurin edustajat kohtaavat ensi kertaa, heidän välillään on usein monenlaisia jännitteitä, myös negatiivisia ja vihamielisiä. Monenlaiset uuteen kohtaamiseen liittyvät pelot, kenties lähimenneisyydessä sattuneet menetykset, avuttomuus ja pelko tuntemattoman edessä heijastuvat tilanteeseen. Molemmat osapuolet kyräilevät toisiaan, tunnustelevat toisiaan oman kulttuurinsa tuntosarvilla, miettien sitä, minkälainen vastapuoli mahtaa olla. Siinä kumpikin pitää tiukasti kiinni omista tärkeäksi kokemistaan kulttuurin piirteistä. Ulkomailla pidempään asunut huomaa, kuinka omasta kansallistunteesta tulee suojakilpi tuntematonta vierasta kulttuuria vastaan. Käytös muuttuu helposti yltiöisänmaalliseksi, oman kulttuurin arvot korostuvat, vaikkei sellaisia piirteitä itsessään olisi aiemmin huomannutkaan.

Ensikohtaaminen saattaa myös tapahtua erittäin suurten myönteisten odotusten vallitessa.Pakolaisella, joka on selviytynyt hengissä monista järkyttävistä kokemuksista, saattaa olla ylimitoitetut odotukset uudesta rauhallisesta kotimaastaan, eletään nk. kuherruskuukautta. Kun nämä ensi aikojen myönteiset kokemukset saavat kolahduksen, yleinen reaktio on kiinnittyä entistä tiukemmin oman kulttuurin tapoihin ja arvomaailmaan.

Tilanne on sitäkin vaikeampi, jos yhteistä verbaalista kieltä ei ole, tai sen hallinta on vajavaista. Silloin molemmat turvautuvat helposti toisesta osapuolesta tuntemiinsa stereotyyppeihin tai kohtaamista hallitsee epätietoisuus ja/tai pelko siitä, miten uuden tulokkaan kanssa tulee juttuun.Jos kyseisestä kulttuurista on aiempia kokemuksia, hyviä tai huonoja, ne pyrkivät helposti pintaan tunnetasolla, vaikka järki ja opettajan kyseessä ollessa ammattitaito kehottaisivatkin toisenlaiseen suhtautumiseen.Tämä tilanne on hyvin inhimillinen, koska olemme psykofyysisiä olentoja, emmekä pysty kieltämään tunteittemme vaikutusta toimiimme.

Luokkatilanteessa uusi oppilas kohtaa opettajan lisäksi muut luokan oppilaat. Vaikka opettaja olisikin tottunut käsittelemään vieraasta kulttuurista tulleita oppilaita, hänen voi olla vaikeaa hallita luokan muiden oppilaiden lähettämiä sekä sanallisia että sanattomia viestejä. Näin ollen opettajan olisi hyvä valmistaa koko luokkaa toisesta kulttuurista tulevan uuden oppilaan tuloon, vaikkapa tutustumalla kohdassa kaksi kuvattuun suomalaisuuden selvitykseen.

Jos kaikesta huolimatta alkutaival ei suju suotuisasti, ei siitä pidä masentua, vaan on tarpeen jatkaa eteenpäin. Kulttuurien kohtaamisen ensivaihe ei ole helppo; tällainen tilanne on varsin normaali.

Mukautuminen

Seuraava vaihe kohtaamisessa alkaa, kun molemmat osapuolet tunnustavat sen tosiasian, että heidän on tultava toinen toisensa kanssa toimeen, eikä muita mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi paluuta entiseen, ole olemassa. Maahanmuuttajaoppilaan on tultava suomalaiseen kouluun ja käytävä sitä ja suomalaisen opettajan on opetettava häntä niin kuin muitakin oppilaitaan. Koska kumpikaan ei voi paeta tilanteesta, se on hyväksyttävä ja tehtävä siitä niin hyvä tai siedettävä kuin mahdollista. Ajan myötä molemmat osapuolet oppivat tuntemaan toinen toistensa tapoja, sekä verbaalinen kielitaito että henkilökemiat kehittyvät ja tulevat tutuiksi. Kumpikin pyrkii täyttämään häneen kohdistuneet odotukset niin, että yhteistyöstä tulee mahdollista, tai ainakin niin siedettävää kuin mahdollista. Mukautuminen ei ole helppoa, koska molemmat osapuolet ovat oman kulttuurinsa pauloissa ja toimivat niiden tapojen mukaan. Tämä vaihe vaatii sekä opettajalta että oppilaalta erityisiä ponnisteluja ja avointa sekä verbaalin että ei-verbaalin viestinnän kehittämistä, jotta arkipäivän asioista syntyneet väärinkäsitykset tai -tulkinnat eivät vahingoittaisi nupullaan olevaa luottamussuhdetta.

Koska opettajan ja maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan luokkatilanteessa, on tärkeää ottaa kaikki oppilaat ottaminen mukaan kohtaamisprosessiin heti alusta alkaen. Näin pystytään ehkäisemään ennalta osa sellaisista konfliktitilanteista, jotka saattavat liittyä kateuteen, mustasukkaisuuteen, syrjimiseen, kohtuuttomaan ihannoimiseen tai avoimeen tai peiteltyyn väkivaltaan. Mukautumisvaihe tarjoaa rikkaan kasvualustan arkipäivän kansainvälistymiselle, joka on pidemmän päälle terveen itsetunnon ja omien voimavarojen täysimääräisen hyödyntämisen edellytys.

Sopeutuminen

Tämä kolmas kulttuurin muutoksen vaihe on vaikein. Sen aikana ihminen tekee kaikkensa, tullakseen "paavillisemmaksi kuin paavi itse". Hän kieltää oman taustansa, ihonvärinsä, kielensä ja kulttuurinsa ja pyrkii kaikessa olemaan valtaväestön kaltainen, jopa naurettavuuteen asti. Jotkut vanhemmat eivät enää halua puhua lastensa kanssa omaa äidinkieltään ja siirtyvät käyttämään pelkästään valtaväestön kieltä, vaikka eivät sitä täydellisesti hallitsisikaan. He voivat jopa ilmoittaa lastensa äidinkieleksi valtaväestön kielen eivätkä halua käyttää hyväkseen koulun maahanmuuttajaoppilaille tarjoamia oman äidinkielen opetustunteja. Sopeutuja häpeää omaa syntyperäänsä eikä hyväksy sitä, että hänestä puhutaan hänen ihonväriinsä tai kulttuuritaustaansa viittaavilla sanoilla, vaan pyrkii korvaamaan ne toisilla, yleiskielessä kauniimmin kalskahtavilla nimillä. "Musta" ei ole enää musta, vaan "arabi". Niitä perheenjäseniä, jotka eivät ole oppineet uutta kieltä ja käyttäytyvät oman kulttuurinsa normien mukaisesti, hävetään ja jopa piilotellaan uusien ystävien katseilta.

Valtaväestö pyrkii hyväksymään sopeutujan, mikäli siihen löytyy sopiva tilaisuus, mutta vain sellaisilla alueilla, joilla sillä on sopeutujasta hyötyä. Tämä on vaikea vaihe myös kaikille sopeutumisprosessiin osallistujille. Kaikkien siihen osallistuvien olisi pystyttävä tukemaan toinen toistaan luomalla suotuisa ilmapiiri erilaisuuden hyväksymiselle ja rohkaistava terveesti oman identiteettinsä kanssa kamppailevaa sopeutujaa. Konkreettinen kiinnostus tämän kulttuuria kohtaan, vaikkapa siten, että koko luokka tutustuu ryhmätöiden avulla sen eri ilmiöihin, tarjoaa tarpeellista tukea tämän kriisivaiheen aikana. Sopeutuminen uuteen kulttuuriin ei tapahdu pakottamalla tulijaa liian nopeasti sen jäseneksi, vaan tukemalla tätä muodostamaan oma identiteettinsä esimerkiksi suomensomalina, suomenvenäläisenä tai suomenalbaanina.

Oman kulttuurin haltuunotto

Kun ihminen on käynyt läpi rankan sopeutumisvaiheen ja sen tuloksena joutunut toteamaan, ettei hänen oma kulttuurinsa ja ulkomuotonsa olekaan hävettävää, hän alkaa kiinnostua siitä ja sen eri ilmenemismuodoista. Maahanmuuttaja tai hänen jälkeläisensä huomaa myös, ettei hän pääse eroon omasta tai vanhempiensa kulttuuritaustasta ja fyysisestä olemuksestaan, muttei hän myöskään ole täysin valtaväestön kaltainen. Näin on syntymässä uusi, kolmannen kulttuurin identiteetti, joka rakentuu kaikkien niiden kulttuurien ainesosista, joiden parissa yksilö on varttunut. Parhaimmillaan kolmannen kulttuurin edustajat ovat aidosti kansainvälisiä ja kielitaitoisia, joiden on helppo tulla toimeen eri kulttuureista lähtöisin olevien ihmisten kanssa.

Kun koko opetusyhteisö saadaan osallistumaan kulttuurien kohtaamisprosessiin, hyötyvät siitä kaikki osapuolet. Myös valtaväestöön kuuluvista oppilaista, opettajista ja muusta henkilökunnasta tulee aidosti entistä kansainvälisempiä, koska he ovat voineet koulun arjessa kasvaa aitoon monikulttuurisuuteen ja oppineet tulemaan toimeen mitä erilaisimmista kulttuuritaustoista lähtöisin olevien ihmisten kanssa. Tämän kehityksen esteinä ovat vielä tosin vuosisataiset suvaitsemattomat asenteet, ennakkoluulot, taloudellinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja uskonnollinen syrjintä, joiden yhteisvaikutukset heittävät vielä kapuloita todellisen tasa-arvon rattaisiin. Toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat ovat jo Suomessa avaamassa tietä tälle uudelle, entistä kansainvälisemmälle suomalaisuuden ulottuvuudelle.

Eheytyminen

Viimeisessä kulttuurien kohtaamisen vaiheessa eri kulttuurit ovat sulautuneet yhteen, eikä niiden välillä ole enää konfliktia. Ne rakentavat tietä kolmannelle ykseydelle ja kulttuurille, uudelle yhteiselle kulttuuripohjalle rakennetulle yhteisölle, jossa pelkästään rotuun perustuvat tekijät ovat menettäneet hajottavan vaikutuksensa.

Tähän vaiheeseen on meillä vielä pitkä matka.

Leena Haapaniemi / Kuvat: Sininen verstas, Helsingin kaupunki.