Kilpailut ja teemapäivät

Tästä osiosta löydät tietoa erilaisista koululaisille ja opiskelijoille suunnatuista kilpailuista sekä teemapäivistä, jotka sopivat opetuksen monipuolistamiseen ja mm. aihekokonaisuuksien käsittelemiseen .

Sivun ylälaidassa on linkkejä teemapäivien ja -vuosien sivustoihin, joihin Opetushallitus on tuottanut kouluille soveltuvaa aineistoa teemapäivän - ja vuoden järjestämistä helpottamaan.

Tulevaisuusoppimisen teemapäivää vietetään Suomen kouluissa 18.4.2018

Turun yliopiston tiedote 1.3.2018

Tulevaisuuspäivää vietetään ensimmäistä kertaa Suomen kouluissa 18.4.2018. Päivän aikana lapset ja nuoret pääsevät harjoittelemaan menetelmiä ja taitoja, joilla he voivat osallistua oman ja yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen. Tulevaisuuspäivää järjestävät Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus ja Tulevaisuuskoulu ry, ja toteuttamisessa ovat tukena Sitra, Opetushallitus ja Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.

Tulevaisuuspäivän taustalla on ajatus siitä, että muuttuvassa, monimutkaistuvassa ja epävarmemmaksi käyvässä maailmassa me kaikki tarvitsemme henkilökohtaista ennakointi- ja muutoskyvykkyyttä. Tätä voi kutsua henkilökohtaiseksi tulevaisuuslukutaidoksi, joka tarkoittaa kykyä osata hyödyntää tulevaisuutta nykyhetkessä.

‒ Konkreettisesti tämä tarkoittaa muun muassa ymmärrystä tulevaisuuteen vaikuttavista ilmiöistä ja liikevoimista sekä henkilökohtaista resilienssiä kohdata yllättäväkin tulevaisuus. Tulevaisuuslukutaitoon kuuluu oleellisesti myös yksilön proaktiivinen tulevaisuussuhde, eli kyky ja halu tarttua toimeen toivotun muutoksen aikaansaamiseksi. Ennakointi- ja tulevaisuustaitojen kehittämisestä on hyötyä kaikille, vaikka ei suuntaisikaan tulevaisuudentutkijaksi, sanovat Tulevaisuuspäivän perustajat Laura Pouru Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta ja Otto Tähkäpää Tulevaisuuskoulusta.

Tutkimusmatka vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin

Tulevaisuuspäivä on tulevaisuudentutkimukseen pohjautuva monialainen teemapäivä, jonka aikana oppilaat ja opiskelijat tekevät tutkimusmatkan vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin. Tulevaisuuspäivä on tarkoitettu kaikille oppilaitoksille alakouluista lukioihin. Tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten luottamusta siihen, että he pärjäävät minkälaisessa tulevaisuudessa tahansa – riippumatta siitä, minkälaisia nopeita ja yllättäviä muutoksia se tuo mukanaan.

Tulevaisuuspäivän toteuttamisessa ovat mukana myös Opetushallitus, Sitra ja Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.

‒ Nykyisessä muutoksen vauhdissa emme kykene tietämään, mitkä ovat ne ongelmat tai tehtävät, joita tämän päivän koululaiset kohtaavat tulevaisuudessa. Siksi on niin tärkeää, että lasten ja nuorten kykyä kuvitella ja tehdä oma tulevaisuutensa vahvistetaan. Koulujen Tulevaisuuspäivä tarjoaa siihen työkaluja ja tulevaisuuden lukutaitoa, josta on tulossa keskeinen osa yleissivistystä, kommentoi Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Kouluille kootaan valmis materiaalipaketti

Tulevaisuuspäivän verkkosivuille osoitteeseen www.tulevaisuuspaiva.fi kootaan tarvittavat opettajan ohjeet, tehtävät ja materiaalipohjat vapaasti hyödynnettäväksi. Jokainen koulu tai luokka voi toteuttaa itsenäisesti oman Tulevaisuuspäivänsä omaan lukujärjestykseensä sopivana kokonaisuutena. Tulevaisuuspäivän materiaalit ja menetelmät pohjautuvat Tulevaisuuskoulu ry:n ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen monipuoliseen kokemukseen lasten ja nuorten tulevaisuusajattelun kehittämisestä sekä Sitran megatrendeihin ja visioon hyvinvoinnin seuraavasta erästä.

‒ Elämme useiden murrosten keskellä. Juuri nyt on tärkeää miettiä, miten otamme yhteiskuntana huomioon työn ja toimeentulon muutoksen, miten vahvistamme demokratiaa ja osallisuutta sekä miten saamme aikaan siirtymän hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Samoja teemoja käsittelee parhaillaan Sitran ja Heurekan Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttely. Tulevaisuuspäivä tuo tärkeän mahdollisuuden kehittää omaa tulevaisuuslukutaitoa kullekin ikäryhmälle sopivalla tavalla, kertoo Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Paula Laine.

Tulevaisuuspäivä on osa Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wileniuksen nelivuotisen (2016‒2020) UNESCO-professuurin alla tehtävää globaalia nuorten tulevaisuuslukutaidon kehittämistyötä. Tulevaisuuspäivän toinen järjestäjä Tulevaisuuskoulu ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tarjoaa eri-ikäisille lapsille ja nuorille sekä heidän kanssaan työskenteleville opettajille taiteellisia ja toiminnallisia tutkimusmatkoja tulevaisuusajattelun ja ennakoinnin perusteisiin.

Lisätietoa:

projektikoordinaattori Laura Pouru, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, p. 050 329 0711,
puheenjohtaja Otto Tähkäpää, Tulevaisuuskoulu, p. 044 305 2174,

Tulevaisuuspäivän verkkosivut: https://tulevaisuuspaiva.fi/

Tulevaisuuspäivää vietetään ensimmäistä kertaa Suomen kouluissa 18.4.2018. Tulevaisuuspäivä on tulevaisuudentutkimukseen pohjautuva monialainen teemapäivä, jonka aikana oppilaat ja opiskelijat tekevät tutkimusmatkan vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin. Tulevaisuuspäivä on tarkoitettu kaikille oppilaitoksille alakouluista lukioihin.